24.10.2013

Tapiola-Lehtisaari-Kuusisaari-Meilahti-Pasila –käytävän yhteydet



Luonnoksissa on käytetty linjanumerointia, joka perustuu nykytilanteeseen. Lopullisessa suunnitelmassa numerointia tullaan soveltamaan uuden numerointisuunnitelman mukaisesti.

Luonnoksissa on esitetty reittien lisäksi tavoitteellisia vuorovälejä. Nämä ovat arvioita arjen vuoroväleistä, jotka perustuvat nykytilanteeseen, olisivat sopivat matkustuskysyntään nähden tai vastaisivat liityntälinjastolle soveltuvaa vuoroväliä. Lauantain vuorovälit olisivat päiväajan vuorovälejä vastaavalla tasolla, sunnuntain vuorovälit hiljaisen ajan vuorovälien kaltaiset. Lopullisen suunnitelman vuorovälit määrää kysyntä ja käytettävissä olevat taloudelliset resurssit.

Linjastoluonnokset esitetään tässä vaiheessa keskustelun herättämiseksi. Kartoissa ei näy vielä kaikki alueelle kaavaillut linjat. Kerro meille mistä pidät tai et pidä luonnoksissa, mitä voisi tehdä paremmin tai mikä on lähtökohtaisesti väärin. Kunnolla perusteltuna näkökulmasi on helpompi huomioida jatkosuunnittelussa. Ja kysymykset ovat tietenkin myös tervetulleita, jos jokin asia mietityttää. 

Etelä-Espoosta liikennöi nykyisin joukko linjoja Lehtisaaren ja Kuusisaaren kautta Helsinkiin: 194, 195, 503, 504, 505 ja 506. Osa linjoista on ruuhkalinjoja, vain linjalla 195 on liikennettä viikonloppuisinkin. Linjoista 194 ja 195 ajavat Elielinaukiolle, muut linjat kulkevat Pasilan kautta päättyen Merihakaan, Pasilaan, Verkkosaareen ja Viikkiin. Nämä linjat täydennettynä ruuhkalinjalla 552 Malmi-Otaniemi ja muutamilla linjan 52V-vuoroilla tarjoavat nykyisin Lehtisaaren ja Kuusisaaren joukkoliikenneyhteydet.

Nykytilanteessa linjojen tarjonta ei ole keskenään tasapainossa, jolloin välille Lehtisaari-Munkkiniemi ei pystytä rakentamaan tasavälistä ja kustannustehokasta palvelua.

Linjasta 506 on kaavailtu aiemmissa suunnitelmissa jopa runkolinjamaista yhteyttä välillä Tapiola-Viikki. Runkolinjastosuunnitelmassa linja 506 oli esitetty liikennöivän Vallilanlaakson joukkoliikennekatua pitkin Pasilan ja Arabian välillä. Joukkoliikennekatu olisi tarjonnut suoran ja nopean yhteyden. Päätöstä joukkoliikennekadun toteuttamisesta ei kuitenkaan ole, jolloin linjan 506 palvelun parantamista välillä Pasila-Viikki ei kannattane toteuttaa. Nykyinen reittiosuus Pasilan ja Arabian välillä on erittäin hidas ja talvisin saatetaan joutua liikennöimään poikkeusreiteillä Kumpulan kampuksen alueella.

Jotta linjastosta muodostuisi selkeämpi ja metron luomat uudet yhteydet tulisivat hyödynnetyiksi, Etelä-Espoosta Lehtisaari-Kuusisaari –reittiä kulkeva palvelu on luonnosteltu yhdelle linjalle, linjalle 506 Tapiola-Otaniemi-Lehtisaari-Kuusisaari-Meilahti-Pasila-Kumpula-Viikki. Päätepysäkki Espoossa olisi Westendinasemalla. Joka toinen vuoro ajettaisiin välillä Tapiola-Pasila ja joka toinen välillä Tapiola-Pasila-Viikki. Viikonloppuisin ajettaisiin vain välillä Tapiola-Pasila.

Espoossa osin uudelleen linjatulle linjalle 506 tulisi nykyistä parempi vuorotarjonta ja linjaa liikennöitäisiin kaikkina viikonpäivinä. Vahvemman linjan 506 myötä lakkautettaisiin linjat 194-505.

Lehtisaaren ja Kuusisaaren joukkoliikenneyhteydet

Linjan 506 nykyistä tiheämpi vuorotarjonta korvaisi linjojen 194-505 palvelun Lehtisaaressa ja Kuusisaaressa. Linjojen 552 ja 52V liikennöintiin ei tässä yhteydessä ole luonnosteltu muutoksia.

Linjalta 506 olisi erinomaiset vaihtomahdollisuudet Helsingin keskustaan tiheästi kulkeville linjoille Paciuksenkadulla ja Tukholmankadulla. Linja tarjoaisi yhteydet myös Espoon suuntaan mm. Otaniemen ja Tapiolan metroasemille.

Etelä-Espoosta Meilahteen ja Pasilaan

Metrotilanteen linjan 506 myötä nykyiset linjat 194-505 lakkautettaisiin. Osalle niistä matkustajista, joille lakkautettavat linjat ovat tarjonneet vaihdottoman yhteyden esim. Meilahteen, tulisi matkaan vaihto tai vaihtoja. Linja 506 lähtisi Tapiolasta (päätepysäkki Westendinasema). Kahden vaihdon matka tulisi esim. Suur-Espoonlahden alueelta, kun sieltä matkustettaisiin ensin bussilla Matinkylän metroasemalle, josta jatkettaisi metrolla Tapiolaan tai Otaniemeen ja sieltä edelleen bussilinjalla 506 Meilahteen. Toisaalta metro liikennöi erittäin tiheästi ja linja 506  liikennöisi hyvällä vuorotarjonnalla ja kattavalla liikennöintiajalla.

Etelä-Espoon kannalta tärkeimpiä kohteita linjan 506 reitin varrella ovat Meilahti ja Pasila. Kumpula-Viikki –osuudelle on tulevaisuudessa nopeampi kulkea metrolla esim. Sörnäisiin ja vaihtaa siellä sopivaan bussiin.

Tavoitteelliset vuorovälit reiteittäin:
506 (Tapiola-Pasila-Viikki): ruuhkassa 15 min / päivällä ja alkuillalla 20 min
506B (Tapiola-Pasila): ruuhkassa 15 min / päivällä ja alkuillalla 20 min / illalla, lauantaisin 15 min / sunnuntaisin 20-30 min

Vuorovälit
yhteysväleittäin
ruuhka-ajat
aamu, päivä, alkuilta
ilta, lauantai
sunnuntai
Tapiola-Pasila
7,5 min
10 min
15 min
20-30 min
Pasila-Viikki
15 min
20 min
-
-

Linjan 506 reitit Tapiola-Viikki ja Tapiola-Pasila

44 kommenttia:

  1. Linjojen 194 ja 195 poistuminen olisi Tapiolasta katsoen huononnus, mutta huononnus jonka kanssa voidaan elää _mikäli_ Meilahteen säilyy silti suora yhteys. Vaihdottomasta yhteydestä Meilahden sairaalaan en tapiolalaisena olisi valmis tinkimään.

    VastaaPoista
  2. Olen Anun kanssa samaa mieltä, Tapiolasta tulee olla vaihdoton yhteys Meilahden sairaalaan. Siellä hoidetaan monia tapiolalaisiakin, eikä vaihtoyhteys ole lainkaan niin näppärä esimerkiksi lasten kanssa kulkiessa.

    VastaaPoista
  3. Jokin suora linjayhteys pitäisi säilyttää Latokaskesta Olarin kautta Tapiolaan ja Otaniemeen. Mieluiten vielä Otaniemestä Meilahteen asti. Kyllä tässä vahvasti näyttää siltä että Espoolaisia, jo nyt paljon parjattua yksitysautoilukansaa, ajetaan vielä vahvemmin yksityisautoilijoiksi.

    VastaaPoista
  4. Ainakin linja 194 tulee säilyttää, koska sillä pääsee Pohjois-Tapiolasta ja Etelä-Laajalahdesta parhaiten Meilahteen. Olisi hullua mennä ensin jollakin autolla Westendin asemalle ja sieltä sitten takaisinpäin lehtisaaren suuntaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs jos menisi "jollakin autolla" Tapiolaan tai Otaniemeen, ja sieltä sitten ehdotetulla 506:lla Meilahteen?

      Poista
  5. Mielestäni ehdotetun linjan 506 tunnus tulisi olla 506A, ja vastaavasti 506B:n tunnus 506, sillä kirjain B on helppo sekoittaa numeroihin aiheuttaen siten hämmennystä matkustajille. MIelestäni muutos olisi myös perustelu sillä 506B on selkeästi linjan perusversio laajempien liikennöintiaikoijensa takia. Täten olisi mielestäni perusteltua pyrkiä karsimaan turhat kirjaimet siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempana vaihtoehtona tarjoan sitä, että käytetään Viikkiin asti menevästä linjasta numeroa 506 ja annetaan Pasilaan jäävälle linjalle joku viereinen numero, esim. 505 (tai historiallista Pasilaan jäävää linjaa kunnioittaen 504). Kirjaimista pitäisi päästä eroon, ne ovat epäselviä.

      Poista
  6. Tarkoittaako tämä ehdotus siis sitä, että esim. Latokaskesta Meilahteen matkatessa pitää ensin matkustaa bussilla Matinkylään, jossa vaihtaa metroon, sitten metrolla Tapiolaan ja siellä bussiin 506. Ei ole kovin vaikea laskea mitä uudistus tekee matka-ajalle. Nykyään linja 195 kulkee kätevästi Latokaskesta Meilahteen ja omasta mielestäni on todella typerää lopettaa nämä hyvin toimivat poikittaislinjat.

    VastaaPoista
  7. Aika erikoinen perusta Olarin suunnan linjojen 195, 505 lopettamiselle on se, että Lehtisaari-Meilahti -väli saadaan jotenkin muka paremmin hallittavaksi! Tarjonta sielläkin heikkenee ja meitä matkustajia tulee noihin busseihin jo ennen Tapiolaa, johon syntyisi ylimääräinen vaihto. 5-alkuisten linjojen vähättely sillä perusteella, että niitä ajetaan vain ruuhka-aikoina, on myös aika omituista liikennesuunnittelua. Ruuhka-aikahan tarkoittaa sitä, että silloin on matkustustarvetta, minkä pitäisi olla selvä viesti palvelun tarjoajalle Tällä menolla yksityisautoilu lisääntyy. -THi

    VastaaPoista
  8. Eikö olisi mahdollinen yhdistää linjat 194, 195 ja 506 yhdeksi linjaksi reitille Latokaski-Puolarmetsä-Olari-Orion-Pohj.Tapiola-(Tapiola?)-Otaniemi-Munkkiniemi-Meilahti-Pasila? Ja siitä osa jatkaisi Viikkiin? Reitti pitenisi jonkin verran ehdotetusta 506:sta mutta palvelu olisi todella paljon parempi. Reitti Merituulentietä nykyisen 195 tapaan voisi myös olla hyvä, mutta yllä mainitsemani reitti menisi läheltä Suurpeltoa ja täten toisi uuden vahvan yhteyden sinne; akselille, jolla tällä hetkellä ei ole suoraa linjaa. (Olari-Orion-Tapiola)
    Voisiko HSL vastata?

    VastaaPoista
  9. Miksi 506 ei kulkisi siten, että päätepysäkki olisi Lauttasaaressa? Silloin myös Lauttasaaresta pääsisi helposti mm. Meilahteen ja vaikkapa Munkkuniemestä Lauttaaareen.

    VastaaPoista
  10. 195 on nykyisellään monia ihmisiä palveleva linja, jolla voi pyytää turistinkin ajamaan Helsingistä Tapiolaan tai pidemmälle tutustuessaan Espooseen. Miten yhteys Latokaskesta tai Tapiolasta Olariin toimii jatkossa jos linja lopetetaan? Miksi kaikkien pitää ajaa pakosti metrolla vaikka on jo toimivia bussiyhteyksiä?

    VastaaPoista
  11. 195 ja 194 PITÄÄ jättää. Tai ainakin 195. Linja on todella suosittu ja tarjoaa yhteyden latokaskesta ja Olarista tapiolaan ja on suora yhteys Helsingin ydinkeskustaan. Kaikki eivät asu Tapiolassa ja Muualtakin tarvitaan yhteyksiä. Mitä haittaa on jos 195 säästetään. Viimeistän metron alkamisen jälkeen 195 pitäisi säästää, että pääsisi Helsinkiin suoraan ja 195 voisi jatkaa Saunalahteen Latokaskesta. Metro olisi nopea 16 min yhteys kun 195 kestää n. 60min, joten se ei varmaan ottaisi paljoa käyttäjiä metrolta.

    VastaaPoista
  12. Suoraan sanottuna surkeaa joukkoliikennesuunnittelua! Ei 500-sarjan linjoja voi vähätellä sen perusteella, että ne ovat ruhkalinjoja. minusta voisi jättää ainakin 194A 195 504 505 506. Normi 194 lakkautettaisiin, koska 506 palvelisi paremmin. 195 jätetään palvelemaan Tapiolaa, Olaria ja Latokaskea voidaan jatkaa Saunalahteen. 501 lakkautetaan, koska metro palvelisi Tapiolasta Lauttasaareen. 503 lakkautetaan, koska metrolla pääsee Matinkylästä Hakaniemeen. 504 jätetään palvelemaan Pasilaa ja Espoonlahden aluetta. 505 jätetään Palvelemaan Olaria ja Tapiolaa, voidaan jatkaa Latokaskeen. 506 tehdään oranssibussinen runkolinja, jolla on tihe vuoroväli.

    VastaaPoista
  13. Ei voi kuin hämmästellä, miten radikaalisti Espoon joukkoliikenneyhteyksiä ajetaan Länsimetron nimissä alas.

    Koko runkolinjaideologia, jota Länsimetronkin liityntälinjastosuunnittelu toteuttaa, eli että tiheähkö vuoroväli muutamalla päälinjalla korvaisi vaihtojen tai pitkän kävelymatkan aiheuttaman matkavastuksen, on täysin hakoteillä. Ihmiset arvostavat lyhyttä kävelymatkaa ja suoraa, vaihdotonta yhteyttä todella paljon. Vaikka vuoroväli olisi pidempi, niin yhä useammalla on nykyään joustavat työajat ja matkustustarpeet, jolloin ainoat ratkaisevat tekijät on matkan mukavuus (kävely ja vaihdot) ja kesto.

    Epäilen vahvasti, että Etelä-Espoon joukkoliikenteen käyttö tulee romahtamaan, jos tämäntyyppiset suunnitelmat (korvataan 194,194A,195,501,503,504,505,506 yhdellä linjalla!) toteutuvat. Onneksi en itse asu ko. alueella, mutta sääliksi käy kyllä. Esimerkiksi ajatus Espoonlahdesta Meilahteen matkustamisesta bussi-metro-bussi-yhdistelmällä on täysin absurdi, mutta valitettavasti tulee olemaan monien autottomien arkea vuonna 2016.

    VastaaPoista
  14. Lehtisaaren lapset ovat koulunkäyntinsä suhteen näiden poistettavien bussilinjojen varassa. Lehtisaaresta ei käydä koulua yleensä Tapiolassa vaan Munkkiniemessä, Töölössä, Haagassa. Monen työmatka menee Töölöön. Metro ei vie näihin paikkoihin. Tämä muutos siirtäisi Lehtisaaren ja Kuusisaaren lähes pelkästään yksityisautoilun varaan. 195 pitää ainakin jättää.

    VastaaPoista
  15. Espoonlahden alueelta Meilahteen ja Pasilaan kaksi vaihtoa alkaa jo olla liikaa. Metron vuoroväli on kuitenkin 5 minuuttia Matinkylästä, mikä ei ole "erittäin tiheästi" kuten tekstissä väitetään. Lisäksi linjan 506 vuoroväli olisi vielä enemmän, 7-8 minuuttia, mitä ei edes saisi tahdistettua 5 minuutin välein kulkevaan metroon. Eli keskimäärin matka-aika vaikkapa Kivenlahdesta Pasilaan, joka nyt on linjalla 504 noin tunti, nousisi 70 minuuttiin (Kivenlahti-Iso Omena 20 min + tasonvaihto 2,5 min + odotus 2,5 min + Iso Omena-Otaniemi 8 min + tasonvaihto 2,5 min + odotus 3,5 min + Otaniemi-Pasila 30 min), pahimmillaan 75 minuuttiin (metron odotus 5 min ja bussin 7 min). Lisäksi matkustajan riesaksi tulisi kaksi vaihtoa, mikä tarkoittaa, että missään vaiheessa ei voisi syventyä kirjaan, lehteen tms., kun pitäisi koko ajan kytätä, milloin pitää jäädä pois tai milloin seuraava kulkuväline tulee. Eli siinä missä nykyään matka-ajan saa jokseenkin hyödynnettyä, vastaisuudessa se menisi kokonaan hukkaan. Siksipä paras vaihtoehto olisi linjan 504 säilyttäminen nykyisellään. Toiseksi paras olisi 506:n jatkaminen Isolle Omenalle taikka jonkin liityntälinjan osan vuoroista jatkaminen Westendiin/Tapiolaan/Otaniemeen, jolloin voisi vaihtaa liityntäbussista suoraan Pasilaan menveään bussiin. Siltikin matka hidastuisi ja vaikeutuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdyn kommenttiisi. 504 säilyttäminen (tai edes 506 linjan jatkaminen Kivenlahteen) Espoonlahden (ml. Kivenlahti) ja Töölön, Pasilan välillä ehdottoman tärkeää. Alueelta paljon työmatkaliikennettä, opiskelijaliikennettä sekä asiakasliikennettä Meilahteen. Mikäli Espoonlahdessa/Laurinlahdessa joudutaan kahden vaihdon työmatkaan, hankitaan meidän talouteemme toinen henkilöauto työmatkoja varten.

      Poista
  16. Matinkylästä (muualta kuin metroaseman vierestä) Meilahteen yhden liikenneyhteyden sijaan kolmella ja 13 km:n matkan pidentyessä käytännössä tunnin pituiseksi? Yksityisautoilu kutsuu.

    VastaaPoista
  17. Jospa kuitenkin ehdotettu linja 506B ja mahdollisesti myös 506 jatkaisi Tapiolasta länteen Länsiväylää Haukilahden kautta Matinkylään nykyistä linjan 112 reittiä, niin silloin Etelä-Espoosta pääsisi Meilahteen joko suoraan tai kerran vaihtaen. Kaksi vaihtoa maantasalta maanalle ja takaisin siirtyen on hieman liikaa.

    JuLaVu

    VastaaPoista
  18. 195 linja tulee ehdottomasti säilyttää. Ei voida puhua julkisen liikenteen palvelusta jos kulkuvälinettä joudutaan vaihtamaan 2 kertaa 17,5 km matkalla (Latokaski - Meilahti). Latokaskesta ei myöskään pääse Olariin, urheilupuistoon eikä Niittykumpuun metrolla. Lasten ja hitaasti liikkuvien matka venyy helposti mitä enemmän vaihtoja on, jos suunnitelluista vaihtoajoista myöhästytään. Vaihtojen lisääntyessä julkisen matkan edut menetetään: mahdollisuus lukemiseen matkan aikana, kuivana jä lämpimänä matkan aikana, jne. Latokaskessa voi nyt asua ilman autoa mutta esitetty suunnitelma mukaan lukien uusi 160M linja, joka ei nopeuta siirtymistä edes Matinkylään, kannustaa asukkaita entistä enemmän autoiluun. On myös muistettava että hyvällä ilmalla Latokaskesta Tapiolaan ajaa polkupyörällä 35 minuutissa. Kun bussimatka Latokaskesta Matinkylään vie jo 20 min ja eteenpäin Tapiolaan odotteluineen, vaihtoineen ja matka-aikoineen mahdollisesti 15 min lisää, ei julkinen liikenne ole tämän suunnitelman mukaan tiettyyn aikaan vuodesta enää houkutteleva vaihtoehto pyöräilyyn verrattuna. Kuitenkaan pyöräily ei ole mahdollista Latokaskesta Tapiolaan saakka kaikille väestöryhmille, tavaroiden kanssa eikä kaikkina vuodenaikoina, ei 195 bussia pitäisi missään tapauksessa lakkauttaa metron varjolla.

    VastaaPoista
  19. Latokasken koululaiset käyttävät 195 bussilinjaa mm. Kulps -retkiin. Eivätkö Latokaskelaiset lapset tarvitse suunnittelijoiden mielestä kulttuurikasvatusta ja päästä tutustumaan Espoon kulttuuritarjonnan ?

    VastaaPoista
  20. Jos Latokaskesta heikennetään liikenneyhteyksiä samaan aikaan kun lähialueelle kasvaa vauhdilla asuinalueita Tillinmäkeen, Saunalahteen, Kauklahteen ja metroasemien ympärille niin Latokaski jää entistä enemmän syrjään. 195 pitää säilyttää.

    VastaaPoista
  21. Siinä vaiheessa kun Espoon sairaala valmistuu alkaa Jorvissa remontti ja osa toiminnoista siirtyy Puolarmetsään. Jos päivystys siirtyy siinä vaiheessa Jorvista Puolarmetsään ja bussilinja 195 lakkautetaan, ei Latokaskesta pääse enää julkisilla päivystykseen.

    VastaaPoista
  22. Lapseni kulkee 195 bussilla Latokaskesta Olariin soittotunneille. Jos bussilinja 195 lakkautetaan niin lapselta loppuu pahimmassa tapauksessa musiikkiharrastus jos ei pääse instrumentin kanssa bussilla. Latokaski taantuu takaisin maaseuduksi jossa joko vanhempien on jäätävä kotiin kuskaamaan lapsia omalla autolla harrastuksiin tai sitten lasten on jäätävä kotiin. Latokaski on lapsiperhevaltaista aluetta.

    VastaaPoista
  23. 194 JA 195 pitäisi säilyttää, muuten Lehtisaaren tarvitaan Helsingin sisäinen linja. Linja 52 voisi Jatkaa Lehtisaareen ja reitti muutetaisii paljon suoremmaksi kuin se nyt on: Suoraan Munkkiniemestä Huopalahden asemalle ja Oulunkylässä suoraan Linjan 550 reittiä pitkin.

    VastaaPoista
  24. paljonkohan se innostaa julkiseen liikenteeseen välillä meilahti - olarinluoma/barona-areena (töihin/urheilutilaisuuksiin...) jos matkalla on pakotettuja vaihtoja? tietysti ulkoilu 15 min välein pitää mielen pirteänä...

    VastaaPoista
  25. Itse noin 3v 195 linjaa ajaneena ihmettelen suuresti ajatusta ko.linjan lakkautusta koska se palvelee todella monia niin latokaskea olaria tapiolaa otaniemeä lehtisaarta ym ym. Ja yöllä vielä eestinlaaksoa ja nöykkiötä. 194 on turha ja 13

    VastaaPoista
  26. Tapiolasta länteen, esim Matinkylän alueella asuu todella paljon Meilahden sairaala-alueella työskenteleviä. 503:n ja 504:n lakkautus ja 1-2 lisävaihdon tuleminen matkaan tarkoittaa sitä, että moni (kenellä on varaa) siirtyy henkilöauton käyttäjäksi. Onneksi aamuruuhkat Länsiväylällä helpottunevat metron myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä suunnitelmilla yksityisautoilu Länsiväylällä lisääntyy. Juuri mainitsemistasi syistä. Ja meitä Meilahdessa työskenteleviä asuu runsaasti myös Kivenlahdessa ja Espoonlahdessa!

      Poista
  27. Mielestäni todella huono ajatus, että Espoon länsipuolelta joutuisi kahden vaihdon päähän mm. Meilahdesta, kun nyt selviää monessa tapauksessa ilman vaihtoja. Kyllä linjasuunnittelun lähtökohta pitäisi olla se, että merkittäville työssäkäyntialueille tai muuten tärkeisiin kohteisiin matkustettaessa metron seurauksena matkaan tulee korkeintaan yksi vaihto lisää.

    VastaaPoista
  28. Jossain suunnitelmissa linja 506 olisi jatkettu Tapiolasta Espoon keskukseen suurpellon ja henttaan kautta. miksi tämä toteudu ????
    Siitä tuli erään lainen jokerilinja/runkolinja. vähän saman tyylinen kuin helsingin linja 58 muutetaan jokeri 0:ksi

    VastaaPoista
  29. If I understoon correctly, I live in Lehtisaari, so to get to city center I will either have to walk to the new metro station for about 20 minutes or take the bus to Meilahti and then change. In winter, this is not going to be fun, so I think I'm buying a car when this comes to practice.

    VastaaPoista
  30. Miksi 506 ei mene Pohjois-Tapiolasta, vaan Tapiolasta? Tapiolalaiset pääsevät linjan varrelle kätevästi ja nopeasti metrolla esim. Otaniemeen matkustamalla. Sen sijaan pohjoistapiolalaiset joutuisivat ensin matkustamaan jollakin liityntäbussilla (joita arvatenkin menee huomattavasti metroa harvemmin) Tapiolaan. Entä Louhenaukion bussitarjonta muuten? Näissä kaikissa suunnitelmissa unohdetaan nyt täysin Etelä-Laajalahti ja Pohjois-Tapiola, joissa kuitenkin asuu merkittävä joukko väkeä. Ajetaanko nämä kaikki yksityisautoilijoiksi tarjoamalla ainoastaan vaihdollisia bussiyhteyksiä Tapiolan kautta?!!

    VastaaPoista
  31. Mielestäni olisi varsin asiallista, jos HSL vastaisi edes jotain näihin annettuihin kommentteihin. Edes koostettu vastaus, jossa otetaan kantaa useimpiin kommenteissa esiin nostettuihin kohtiin. Nyt vaikuttaa siltä, että halutaan antaa itsestään ja toiminnastaan hyvä ja vuorovaikutteinen kuva, muttei ole mitään tietoa siitä, lukeeko siellä edes kukaan näitä kommentteja.

    VastaaPoista
  32. Meiahden kampuksella on jo nyt erittäin paha puute parkkipaikoista ja suuret rakennushankkeet tuovat alueelle paljon lisää työntekijöitä, opiskelijoita, potilaita... Suoria ja nopeita joukkoliikenneyhteyksiä alueelle eri puolilta pk-seutua pitää lisätä eikä vähentää, kuten esitetyssä suunnitelmassa tehdään!

    VastaaPoista
  33. Linja 195 mieluummin Töölön kautta Elieliin kuten nytkin on elintärkeä yhteys suurelle osalle Etelä-Espoota.

    Linjan 506 alku Tapiolan metroasemalta selkeyttää sen käyttöä mutta mitä tarjotaan Kalevalantielle. Voisiko olla linja Otaniemi, Pohjois-Tapiola - Pohjantie-Oravannahkatori, jolloin terveyskeskus ja keskusta tavoitettaisiin eri osista Tapiolaa.

    VastaaPoista
  34. Eikö 506 päätepysäkki voisi sijaita Westendinaseman sijaan Pohjois-Tapiolassa nykyisellä paikallaan? Linjaa ajettaisiin täten Tapiolan metroasemalta Pohjantietä ja Louhentietä päätepysäkille. Näin Pohjois-Tapiola ja Louhentien seutu tulisi paremmin metron ulottuville, ja Pohjois-Tapiolan suuret toimistokeskittymät saisivat paremmat joukkoliikenneyhteydet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ajatus on melko hyvä, sillä se yhdistäisi 194 alun 506 hyvään reittiin. Tuntuu turhauttavalta, että Pohjois-Tapiola etenkin koulujen suhteen jää katveeseen, kun T109 ja T110 on suunniteltu ajettavaksi suunnitellun Mankkaanlaaksontien kautta. Jos myös 506 siirretään kulkemaan kaukaa Kalevalantieltä, jää jäljelle vain kulkea ensin Otaniemeen ja siitä 506 eteenpäin.

      Poista
  35. SUORA BUSSIYHTEYS HELSINKIIN SÄILYTETTÄVÄ
    Kyllä Lehtisaaresta ja Kuusisaaresta tulisi säilyttää suora linja Helsingin keskustaan, sillä moni tekee työ- ja koulumatkansa julkisilla liikennevälineillä ja vaihto Munkkinimessä pidetäinsi viikottaista ja vuotuista matka-aikaa huomattavasti. Ilman autoa saaristossa on täysin julkisen liikenteen armoilla. Nykyiseltään viikonlopputilanne on huono, näin läheltä kaupungin keskustaa pääsee ihmisten ilmoille vain kaksi kertaa tunnissa. Metro tuo sikäli helpotusta, mikäli metroa käyttää. Mikäli tarpeet pysyvät samana, eli Helsingin keskustaan on päästävä, ei metron tuomat muutokset paranna arkiliikenteen osalta asioita, päinvastoin.

    VastaaPoista
  36. Edelliseen kommentoijaan yhtyen, liikenneyhteydet Lehtisaaresta varsinkin sunnuntaisin ovat kehnot. Mahdollisesti ainoa alue 7 km säteellä ydinkeskustasta, josta sunnuntaisin pääsee kerran tunnissa julkisilla. Myös arkena saattavat kaikki 500-linjojen bussit ajaa peräkkäin ja sitten seuraavia odotetaan taas 15 min.

    Kunnon runkolinja tiheillä vuoroväleillä ajamaan saarten läpi niin, että pääsee näppärästi metrolle sekä ratikalle tai junalle Munkkaan ja Pasilaan tasaisin väliajoin olisi paras. Suora yhteys keskustaan on hyvä bonus, mutta usein saattaa olla jopa nopeampaa vaihtaa Munkkiniemessä ratikkaan.

    Lisäksi järkevä yhteys Mankkaalle/Kiloon ja Leppävaaraan olisi suotava.

    VastaaPoista
  37. Hyvä kuulla että monet ovat uusia Lehti ja Kuusisaaren linjamuutoksia vastaan, myös minä!! JOKIN YHTEYS LEHTISAARESTA ELIELINAUKIOLLE EHDOTTOMASTI SÄILYTETTÄVÄ!!!!!!!!!!!!
    Saarista löytyy myös paljon lapsia ja työssäkäyviä jotka käyttävät 195- linjaa päivittäin, ja on myös viikonloppuisin suosittu linja.

    Muistakaa kaikki jättää palautetta myös viralliseen lomakkeeseen 2.2.2014 mennessä:

    https://www.webropolsurveys.com/Answer/SurveyParticipation.aspx?SDID=Fin740064&SID=8b677ad7-88f2-48b8-b4e3-d36e23bb0a9d&dy=583831674

    VastaaPoista
  38. Suora bussiyhteys Lehtisaaresta Helsingin keskustaan on EHDOTTOMASTI säilytettävä! Alueen tavoitettavuus keskustasta käsin on jo tälläkin hetkellä esim. viikonloppuisin todella huono, saatika näiden suunniteltujen uudistusten jälkeen. En voi myöskään käsittää sitä, että yhdeksi vaihtoehdoksi tarjotaan metroa, jolloin matkakustannukset tuplaantuisivat..

    VastaaPoista