27.11.2013

Uusia luonnoksia linjoista 506 ja 205

Luonnoksissa on käytetty linjanumerointia, joka perustuu nykytilanteeseen. Lopullisessa suunnitelmassa numerointia tullaan soveltamaan uuden numerointisuunnitelman mukaisesti.
Luonnoksissa on esitetty reittien lisäksi tavoitteellisia vuorovälejä. Esitetyt vuorovälit ovat arvioita arjen vuoroväleistä ja ne perustuvat nykytilanteeseen, olisivat sopivat matkustuskysyntään nähden tai vastaisivat liityntälinjastolle soveltuvaa vuoroväliä. Lopullisen suunnitelman vuorovälit määrää kysyntä ja käytettävissä olevat taloudelliset resurssit.
Linjastoluonnokset esitetään tässä vaiheessa keskustelun herättämiseksi. Kartoissa ei näy kaikki alueelle kaavaillut linjat. Kerro meille mistä pidät tai et pidä luonnoksissa, mitä voisi tehdä paremmin tai mikä on lähtökohtaisesti väärin. Kunnolla perusteltuna näkökulmasi on helpompi huomioida jatkosuunnittelussa. Ja kysymykset ovat tietenkin myös tervetulleita, jos jokin asia mietityttää. 



Linja 506 Meilahti – Pasila – Viikki
Linja 551 Tapiola – Meilahti – Pasila

Aiemmin blogissa on esitetty luonnos, jossa nykyiset seutulinjat 194, 195, 503, 504, 505 ja 506 yhdistetään yhdeksi linjaksi 506 välillä Tapiola – Pasila – Viikki. Osa linjan vuoroista olisi ajettu lyhennettyä B-reittiä välillä Tapiola – Pasila. Esitetyt linjat 506 ja 506B olisivat liikennöineet ruuhkassa yhteisellä osuudellaan 7,5 minuutin vuorovälillä. Tämä vuoroväli ei välttämättä olisi ollut riittävä matkustajamääriin nähden, eikä se olisi sopinut metron vuoroväliin välillä Tapiola – Matinkylä. Linjan 506 vuoroväliä ei olisi ollut kustannustehokasta tihentää ehdotetusta johtuen hitaasta yhteydestä Pasilan ja Viikin välillä. Toteutuessaan Vallilanlaakson joukkoliikennekatu muuttaisi tilannetta.

Uudessa luonnoksessa linja 506 liikennöisi välillä Meilahti – Pasila – Viikki. Linjan 506 vuorotarjonta olisi samankaltainen kuin nykyisinkin. Tapiolasta Meilahteen ja Pasilaan kuljettaisiin uudella linjalla 551, jolle ehdotetaan 5 minuutin vuoroväliä ruuhkassa ja liikennöintiä viikon kaikkina päivinä.

Linja 506 ehdotetaan päätettäväksi Meilahteen. ”Jokeri 0”:n toteutussuunnittelun myötä ratkaisu voi muuttua. ”Jokeri 0” tarkoittaa reitiltään nykyisen Helsingin sisäisen linjan 58 kaltaista runkolinjaa.

Tavoitteellinen vuoroväli:
551 (Tapiola – Meilahti – Pasila): ruuhkassa 5 min / päivällä ja alkuillalla 10-15 min / muuten 20-30 min

Linja 506 Meilahti - Pasila - Viikki


Linja 551 Tapiola (Westendinasema) - Meilahti - Pasila


Linja 205 Hakaniemi – Meilahti – Perkkaa – Leppävaara

Linja 205 Kamppi – Meilahti – Perkkaa – Leppävaara tarjoaa yhteyksiä, joihin Länsimetro ei suoraan vaikuta. Koska Länsimetron liityntälinjaston yhteydessä kuitenkin tarkastellaan Etelä-Espoon poikittaisia seutuyhteyksiä Helsinkiin (eli nykyisiä linjoja 194, 195, 503, 504, 505, 506) ja esitetään Etelä-Espoon yhteyksiä Lehtisaari-Kuusisaari – reittiä pitkin keskitettäväksi yhdelle linjalle, heijastuvat muutokset linjastoon laajemmin.

Linjan 503 lakkauttaminen vaikuttaa suoraan Helsingin sisäiseen linjaan 53, jonka liikennöinti myös loppuisi. Nykyisin linjaa 503 liikennöidään arkisin ruuhka-aikoina ja linjaa 53 arkisin päivällä ja illalla sekä lauantaisin koko päivän. Linja 53 on linjan 503 lyhennetty versio välillä Munkkiniemi – Hakaniemi.

Jotta välille Munkkiniemi – Hakaniemi jäisi jatkossakin palvelua, ehdotetaan linjaa 205 päätettäväksi Hakaniemeen Kampin sijasta. Muutoksella ei olisi olennaista muutosta linjan 205 vuorotarjontaan.

Linja 205 Hakaniemi - Meilahti - Perkkaa - Leppävaara


44 kommenttia:

  1. Aika hyvältä näyttää! :), mutta olisiko mahdollista, että 195 olisi Latokaski-Olari-Niittykumpu-Tapiola-Otaniemi ja sitten 551 olisi suora vaihto eli reitti palvelisi 195 reittiä osin. Voisiko 551 olla tiheä vuoroväli ruuhka-aikoina ja 195:llä. Vaihto voisi olla aika nopea. Hyvä myös tuo, mutta voisiko se nyt samantien mennä Otaniemeen tai Tapiolaan, tuskin se ketään haittaisi.

    VastaaPoista
  2. oho se 551 jatkaakin :D sori

    VastaaPoista
  3. Kuljen Espoosta tyopaikalleni Meilahden sairaalaan - ja niin kulkee moni muukin, potilaista puhumattakaan. Toivon todella, että tuleva linjasto on tämän reitin suhteen järkevä, sisaltäen ainoastaan yhden vaihdon! Liityntälinjalla Finnoontieltä metrolle, metrolla Tapiolaan/Otaniemeen ja taas bussilla meilahteen EI sitä todellakaan ole!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllä todellakin; matkat Meilahteen olisi turvattava myös Latokasen ja Finnoontien suunnasta. Kolme vaihtoa on mahdotonta, jokaiseen vaihtoon tuhrautuu yleensä 10 minuuttia vähintäänkin hukka-aikaa!!!!

      Poista
    2. siis kaksi vaihtoa, sori

      Poista
  4. Kuinka Latokaskesta tulevaisuudesta pääsee Olariin? Aivan järjetöntä, että hyvä ja toimiva linja 195 lakkautetaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama huoli heräsi minullekin tästä. Nykyinen yhteys Latokaskesta saakka Tapiolaan on tärkeä säilyttää. Nuorilla ei ole muita mahdollisuuksia liikkua Latokaskesta siihen suuntaan.

      Poista
  5. 551 tiheine vuoroväleineen näyttää Tapiolasta käsin hyvältä, on parannus edelliseen luonnokseen. Kauempaa tulijoille yhä taas sympatiaa...

    VastaaPoista
  6. Miksi ihmeesä linja 506 pitää katkaista meilahteen????????????
    Nyt sitten tiedelinjan merkitys katoaa ja viikista ja muista yli -opistojen paikoista ei pääse suoraan espooseen , miks näin tämä ei ole järkeväää ollenkaan miksei jokeri 0 linja 506 olisi voi tapiolaan asti?? sitä muutekin suunniteltu tapiola- pasila - viikki - myllypuro välille ??? sitten yhdessä suunnitelmassa tiedelinja olisi jatkettu tapiosta espoonen keskukseen henttaan kautta??? miks ette yli päätänsä suunnitelette linjoja, kun muutatte suunnitelmianne kokoajan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, 506:n katkaisemisessa ei ole kyllä järkeä. Eikö linjat 506 ja 551 voisi ainakin osittain yhdistää? Nyt tuossa luonnoksessa Meilahden ja Pasilan välillä tulee olemaan todella suuri tarjonta, kun tiheästi kulkevan 551:n rinnalla kulkee ainakin aluksi myös Helsingin sisäinen linja 58? Lisäksi, eikö 506:lle voisi edes harkita metroyhteyttä, esim. jatkamalla Espoossa Otaniemen metroasemalle ja/tai idässä Viikistä Myllypuroon Alakiventielle Latokartanonkaaren jatkeen valmistuttua? Tämähän ei olisi iso lisäys reittipituudessa. Myös Lehtisaaresta yhteydet Helsingin keskustaan paranisivat, jos 506 ajaisi Otaniemen metroasemalle.

      Poista
  7. miksi linja 53 pitäisi lopettaa ja linja 205 jatkaa hakanimeen. linjaa 53 olisi voinut kehittää paremmin pajamäkeen päin , näin ei olisi tarvinnut perustaa pienkalusto linjoja munnkivuoreen , kun sinne tulee raitiolinja, se olis pavellut paljon ja linja 57 tai 58 jatkettu talinrantaan.

    VastaaPoista
  8. 506 ja 506B oli paljon parempi suunnitelma toteuttakaan se mieluummin

    VastaaPoista
  9. Uusi luonnos 506:sta painottaa, sinänsä ymmärrettävästi Pasila-Meilahti -välin kysyntää. Koska raitioliikenteen linjastosuunnitelmassa lähtökohtana on joka tapauksessa raiteet Reijolankadulle, tuo väli kannattaa hoitaa raitiovaunun kapasiteetilla. Tämä ratkaisu auttaisi myös nykyisten raitiolinjojen latvojen kysyntäongelmiin. 506:n puolestaan voisi jättää hoitamaan nykyistä tehtäväänsä linkittämään Kumpulan-Arabian-Viikin akseli Espoon suuntaan, mahdollisine reittimuutoksineen Tapiolassa ja sopivalla vuorovälillä.

    Keskustellaanko siellä HSL:ssä oikeasti keskenään? Nytkin Meilahden alueen yhteyksiä suunnitellaan täysin päällekäin kahdessa eri projektissa, ja päällekkäisyyksiin viitataan vain epämääräisillä lupauksilla "selvittää asia myöhemmin". Liikennejärjestelmä on kokonaisuus. Yhteistyön aika on nyt.

    VastaaPoista
  10. 506 voisi aivan hyvin lähteä Otaniemestä, jolloin se palvelisi myös Lehti- ja Kuusisaarta. 551:n vuoroväli sunnuntaisin max. 20 min.

    VastaaPoista
  11. 551 näyttää loistavalta näin tapiolawestendiläisen silmin!

    VastaaPoista
  12. Vaikka kuinka olen yrittänyt saada jonkinlaisen kokonaiskuvan linjastosta niin en ole saanut. Jokainen linja on käsitelty erikseen ja niiden reittejä on muokattu eri päivityksissä.Voisitteko tehdä yhden selkeän kartan missä näkyy kaikki suunnitelmat ja niitä ei kauheasti vaihdeltaisi. Voisitteko myös kertoa perusteet 195 linjan lyhentämiseen Latokaskesta vain Tapiolaan. Miksi te edes teitte tämän blogin kun ihmisiä ei kuunnella. Katsokaa jokainen kommentti ja ihmetelkääpä miten moni ihminen on pyytänyt ja anellut teiltä 195 säästämisen nykyisellään. Jos HSL:n tehtävä on heikentää joukkoliikenteen palvelua ja lisätä autoilijoiden määrää niin kyllä, olette onnistuneet tehtävässänne melkoisen erinomaisesti. Oletteko myöskään ajatellut vanhuksia joille vaihto metroon on raskas ja aikaa vievä, kun nyt pääsee suoraan. Ja kertokaapa myös 506 perusteet senkin lyhentämiseen. Tapiolasta ja Matinkylästä tulee sumppu jossa joukko ihmisiä tappelee kuka pääsee ahtaaseen kahden vaunun metrojunaan ja töihin. Jos esim. Matinkylän käyttäjämääräarvio on 35 000 vuorokaudessa ja yhteen metrovaunupariin menee vain 400 ihmistä, miten luulette että aamuisin liikenne tulee sujumaan. Otetaan nyt esimerkiksi Suurpellossa asuva Matti on töissä Ruoholahdessa jonne hän pääsee nopeimmillaan 25min. Matti on aina saanut istumapaikan tilavassa bussissa. Nyt Matin pitää kävellä bussipysäkille (2min) odottaa liityntäbussia (6 min) matkustaa Tapiolaan bussilla (13 min) vaihtaa ja odottaa metroa (3 min) matkustaa metrolla ruoholahteen (11 min) kävellä toimistolleen (2 min) kokonaismatka-aika 37 minuuttia. Oletteko miettineet tätä? Ja tiedot katsoin teidän reittioppaasta. Lisäksi houkutteleekohan ahtaassa metrojunassa seisominen kun voi kuunnella radiota ja katsoa merimaisemia omassa autossa ihan yksin? Olen puhunut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 195 on viety kokonaan pois Latokaskesta! Se on siirretty välille Tapiola-Espoonlahti. Sieltä tosin menee jo ennestään linja 14 täysin samalle välille...

      Poista
  13. 506 pitää jatkaa edes otaniemeen tai pohjois tapiolaan

    VastaaPoista
  14. Toivottavasti autopaikkoja rakennetaan paljon lisää, kun mihinkään ei enää pääse ilman autoa järkevällä aikataululla tai vaivannäöllä.

    VastaaPoista
  15. 205 pitää ehdottomasti ajaa Kamppiin asti, ellei Leppävaarasta/Turuntieltä ole jotain muuta (ihan mitä vaan muuta) yhteyttä jonnekin Länsiväylän varteen!

    VastaaPoista
  16. Lehti-, Kuusi- ja Kaskisaaren asukasyhdistys Lehtisaari-seura Ry on saanut jäseniltään lukuisia yhteydenottoja alueen liikenteestä metron tulon jälkeen. Erityisesti suoran yhteyden loppuminen Helsingin keskustan suuntaan on aiheuttanut huolestuneisuutta varsinkin seudun vanhemman väestön piirissä. Yhteydenottoja on tullut viimeisen kuukauden aikana kolmessa eri asukastilaisuudessa sekä muita reittejä pitkin suoraan hallituksen jäsenille. Lehtisaari-seura vetoaa jäsenistönsä puolesta HSL:ään jotta suora yhteys Helsingin keskustaan saataisiin turvattua.
    Perusteluina esitämme seuraavaa:
    • Lehtisaaren, Kuusisaaren ja Kaskisaaren asukkaat ovat sankoin joukoin esittäneet huolestuneisuutensa asiasta. Suurella osalla heistä joita suoran linjan puuttuminen eniten koskettaa ei ole mahdollisuutta ja osaamista kommentoida asiaa Länsimetron liityntälinjaston blogiin.
    • Keskustan suuntaan kulkeminen on jatkossa hankalaa varsinkin liikuntarajoitteisille, joille jo yksi vaihto on liikaa. Koska alueella ei ole palveluja suuri osa alueen väestöstä asioilla keskustassa.
    • Suoran linjan puute keskustaan lisäisi todennäköisesti yksityisautoilua entisestään, mikä on vastoin kaupungin strategisia päämääriä eikä ole kestävän kehityksen mukaista. Alueella on jo nyt liikaa yksityisautoilua, ja kaavan mukainen rakentaminen joka on alkamassa aiheuttaa mitä todennäköisimmin entistä enemmän ruuhkautumista muutenkin vilkkaalla Lehti- ja Kuusisaaren päätiellä.
    • Erityistä huolestuneisuutta on aiheuttanut myös Meilahden sairaala-alueelle ja Laakson sairaalaan pääseminen. Vanhusten ja liikuntarajoitteisten kulkeminen sairaala-alueelle hankaloituu huomattavasti, jos kulkuneuvoa pitää vaihtaa. Munkkiniemen terveysasemalla ei ole tarjota laboratorio-, röntgen eikä sydäntutkimuspalveluita, vaan ne ovat saatavissa Meilahden tai Laakson sairaaloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allekirjoitan lehtisaarelaisena vetoomuksen täysin! Palveluita on tosiaan alueella vähän, eikä kaikilla ole halua tai mahdollisuutta kulkea omalla autolla. Vanhukset, nuoret ja invalidit käyttävät busseja ja erityisesti linjoja 552 ja 195!

      Poista
  17. joko linjan 194 tai jokin sitten uusi helsingin sisäinen linjan lehtisaareen
    205 muutaminen hakaniemeen on huono asia , koska linja 53 on todella hyvvä sillä hyvä edellytykset kehittyä hyväksi poikitaisilinjaksi esim. lehtisaaren asti tai munkkivuoren kautta pajamäkeen , jolloin tarvisit perustaa mitään uusia pikkibussi linjoja munkkiivuoren raitioilinjan valmistuttua.

    VastaaPoista
  18. Mainiolta vaikuttaa omasta näkökulmastani! Asun Westendissä, appivanhemmat Munkkiniemessä, työpaikka Länsi-Pasilassa - tähän sopii mainiosti bussi 551! Nykyään 504 ei ole käyttökelpoinen, koska harva vuoroväli ja tulee miten sattuu Wessun asemalle. Toivottavasti yksityisautoilu Lehtisaaren ja Kuusisaaren läpi vähenisi, muutoin bussitkin seisovat siellä samassa jumissa. Nykyään ole yksi noista yksityisautoilijoista, mutta näillä suunnitelmilla jatkossa joukkoliikenteen käyttäjä. Siihen vaikuttaa myös lippu-uudistus, jolloin lippuni hinta putoaa murto-osaan nykyisestä seutulipusta.
    Pientä heikennystä kenties nykyiseen tuo se, että 111:llä Kamppiin nykyään ruuhkassa, tai sen ulkopuolella, 13min. Jatkossa bussilla 10T Tapiolaan ja sieltä metrolla edelleen, joten matka-aika prosentuaalisesti kasvaa melkoisesti. Toisaalta vuoroväli tihenee huimasti, joka parantaa yhteyttä Stadin keskustaan. Toivottavasti suunnitlmat näiltä osin (551 + 10T) eivät muutu oleellisesti!

    VastaaPoista
  19. Laitanpa nyt esimerkkejä kuvitteellisten ihmisten työmatkatilanteista nyt ja metron tulon jälkeen.

    Kalle, Soukanniemi. Ressun lukiossa opiskelija
    Nyt:
    Kävely pysäkille 2 min
    Bussilla Kamppiin 38 min
    Kävely lukiolle 1 min
    Matka-aika: 41 minuuttia

    Metron jälkeen
    Kävely pysäkille 2 min
    Liityntäbussilla 25 min
    Vaihto metroon 3 min
    Metrolla Kamppiin 18 min
    Kävely lukiolle 4 min
    Matka-aika: 52 min

    Janika, Tontunmäki. Lehtisaaressa opettaja
    Nyt:
    Kävely pysäkille 7 min
    Bussilla Lehtisaareen 18 min
    Kävely koululle 2 min
    Matka-aika 27 min

    Metron jälkeen:
    Kävely metroasemalle 5 min
    Metrolla Tapiolaan 2 min
    Bussilla Lehtisaareen 11 min
    Kävely koululle 2 min
    Matka-aika 20 min

    Juhani, Laajalahti. Baarimikko Hakaniemessä
    Nyt:
    Kävely pysäkille 5 min
    Bussilla Ruoholahteen 29 min
    Metrolla Hakaniemeen 4 min
    Matka-aika 38 min

    Metron jälkeen:
    Kävely pysäkille: 5 min
    Liityntäbussilla Tapiolaan 17 min
    Metrolla Hakaniemeen 16 min
    Matka-aika 39 min

    Kuten huomaatte työpaikan ja kodin sijainnilla on huomattava merkitys. Ensimmäisessä matka-aika hidastui, toisessa nopeutui, kolmannessa pysyi lähes samana. Muuttakaa siis hyvälle paikalle ja hankkikaa metron läheltä työ niin matka-aika on lyhyt.

    VastaaPoista
  20. Suur-Matinkylän liityntäyhteydet (ehdotus)

    6 Puolarmetsä-Kuunkatu-Ruomelantie-Uuskartanontie-Gräsantulli-Matinkylä (M)-Nuottaniemi-Holmanmäki

    7 Suurpelto-Ruomelantie-Kuunkatu-Friisinkalliontie-Kuitinmäentie-Piispansilta-Matinkylä (M)-Nuottaniemi-Holmanmäki

    7N Mankkaanaukio-Kokinkyläntie-Suurpellon puistokatu-Lukutori-Suurpellon puistokatu-Ylismäentie-Ruomelantie-Kuunkatu-Olarinkatu-Matinkylä (M)-Nuottaniemi-Holmanmäki (yö)

    8 Henttaa-Lillhemtintie-Suurpellon puistokatu-Ylismäentie-Ruomelantie-Kuunkehrä-Olarinkatu-Piispansilta-Matinkylä (M)-Tiistilä-Friisilänaukio

    9 Lystimäki-Isoistentie-Lystimäentie-Uuskartanontie-Ruomelantie-Kuunkehrä-Olarinkatu-Piispansilta-Matinkylä (M)-Tiistilä-Matinkylä

    Vuoroväli
    6 & 7: Ruuhka 9 min Päivä ja alkuilta 14 min Hiljainen aika 20 min
    7N Arki-ilta- ja yö 15 min Lauantai-ilta- ja yö 10 min Sunnuntai 20 min

    8 Ruuhka 10 min Päivä ja alkuilta 20 min hiljainen aika 45 min

    9 Ruuhka 9 min Päivä ja alkuilta 16 min hiljainen aika 25 min

    Mitäs tuumaatte? Eikö olisi aika palveleva linjasto :D Kommentoikaa jos on jotain muutettavaa :)

    VastaaPoista
  21. Hei!
    1.Jos kerran on suunnitteilla 192N, hiljaisen ajan liikennöintiä varten, miksei sitä voisi myös laittaa vakituiseen vuoroon? Luulenpa että aika moni tulisi mielellään Otaniemen alueelle linjan reitin varrelta, vai onko ajateltu, että kaikkien pitäisi ensin mennä asemalle (joko Pasila tai Eliel) ja siitä vaihtaa joko 506:een tai metroon?
    2. Lehti- ja Kuusisaaressa on moni, joka mielellään käyttäisi julkista liikennettä oman auton sijaan keskustassa asioidessaan, jos keskustaan vievät suorat linjat poistetaan, tämä ei ainakaan ole kaupungin helpon julkisen liikkumisen stategian mukaista.
    3. Linjat 503, 504, 505, 194 ja 195 toimivat mielestäni hyvinkin monen Meilahden sairaala-alueella työskentelevän työlinjoina. Luulenpa, että näiden henkilöiden työmatkat hankaloituvat aika lailla, kun ilmeisen moni joutuu tekemään ainakin yhden vaihdon per sivu työmatkallaan. Voin kuvitella, että olisi HUS:in intressien mukaista säilyttää nykyiset linjat, tai järjestellä korvaava (-via) linjoja.

    VastaaPoista
  22. HSL:n edustajat ovat vakuttaneet että matkustus Lehtisaaren suunnalta Helsingin keskustaan säilyy Helsingin sisäisen lipun hintaisena. Tänään 10.12.2013 julkaistun tiedon mukaan Otaniemi kuuluisi kuitenkin kalliimpaan taksaan: http://www.hs.fi/kaupunki/Joukkoliikenteen+tulevat+hinnat+ly%C3%B6tiin+lukkoon++tasataksa+h%C3%A4visi/a1386645688657

    Lehtisaarelaisten kulku Helsingin keskustaan alemmalla taksalla on ehdottomasti säilytettävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otaniemi kuuluu B-vyöhykkeeseen ja minimiostos on aina kaksi vyöhykettä. AB-vyöhykkeen lipun hinta on 50 euroa kuukaudessa ja BC-vyöhykkeen 60 euroa kuukaudessa. Eli Lehtisaarelaisilla on alempi hinta vaikka matka kulkisi Otaniemen kautta.

      Poista
  23. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  24. Miten Pohjois-Tapiolasta on tarkoitus päästä Pasilaan/Viikkiin, jos linja 551 ei kierrä vähintään Pohjantien ja Maarinniityn kautta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtamalla Tapiolan keskustassa linjalle 551

      Poista
    2. Hei, täällä toinen matkustaja, joka ihmettelee Pohjantieltä pääsisi sujuvasti jatkossa Meilahteen ja Pasilaan. Vaihto hidastaisi matkaa. Vaihto tapahtuisi tien toisella puolella olevalla pysäkillä? Ja eihän 551 mene Tapiolan keskustaan vaan kiertää sen sivusta, niin ettei jatkossakaan ole asiaa sen kaupallisiin palveluihin.

      Poista
    3. 551 kulkee Tapiolassa reittiä ..Tapiolantie-Merituulentie-Etelätuulentie-Westendinkatu-Westendinasema. Vaihto Pohjantieltä tulevilla busseilla samalla puolella terminaalia Otaniemeen päin mentäessä. Reittiin tulee vaihto, mutta linjalla 551 on tiheä vuoroväli ja Pohjantieltä pääsee Tapiolan terminaaliin myös tiheästi.

      Poista
  25. Kuinka Soukasta pääsee jatkossa Myyrmäkeen ilman, että tarvitsee kiertää Hgin keskustan kautta? Se tulee olemaan uudella hinnoittelumallilla kallista ja metron ansiosta vaikeaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokeri 2 jatketaan myyrmäestä matinkylään jossain vaiheessa , kun nuo hsl:llän pöntöt eivät sitä jatkumaan jo alkuvaiheessa , vaikka se olisikin jo mahdollista ja siitä on suunnitelmatki olemassa

      Poista
  26. Hei, jos tarkoitus on päästä nopeasti Tapiolasta Pasilaan, niin miksei reittiä Kehä I - Turunväylä - Pasilanväylä - Pasila?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteydet Meilahden sairaala-aluelle eivät toteudu esitetyssä reitissä.

      Poista
  27. Suunnitelmilla muuttaa Lehtisaaren ja Kuusisaaren linjojen reittejä ja vuorovälejä tulee olemaan arvaamaton vaikutus myös Helsingin sisäiseen liikenteesee. Näitä vaikutuksia ei ole Espoo huumassa arvioitu lainkaan. Mainittuja linjoja käytetään tällä hetkellä erinomaisen runsaasti Helsingin sisäiseen liikkumiseen.

    VastaaPoista
  28. Koetin päästä perille miten liikenne Olarin - Kuitinmäen - Friisilän - Suomenojan alueella oikein tulee toimimaan. Mutta onpa harvinaisen epäselvät dolumentit.

    Johtopäätökseni on se että ensinnäkin kävelymatkat pitenevät kaikilla alueilla nykyiseen järjestelyyn verrattuna.

    Toiseksi vuorovälit olisivat parhaimmillaan 30 minuuttia, ja sunnuntaisin jopa tunti. Verrattuna nykyiseen tilanteeseen muutos on dramaattinen heikennys. Varsinkin kun nykyisin ei tarvitse vaihtaa mennessään esim Helsinkiin.

    Onko johtopäätökseni oikea?

    Miten on mahdollista että upotetaan miljardi euroa hankkeeseen joka vie alueen liikenneoloja vuosikymmeniä taaksepäin? Tämähän on jonkinlainen megaluokan skandaali!

    Ehdotankin että mietitte asiat kokonaan uudelleen. Liityntäliikenteen vuorovälit max 10 min. Ja linjoja lisää. Muutoin meiltä ei lähdetä kuin omalla autolla, ja sama tulee olemaan kaikissa kodeissa missä auto on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelemme tutustumaan aineistoon tarkemmin. Olarista ja Kuitinmäestä etenkin on erittäin tiheät liityntäyhteydet.

      Aineisto löytyy https://www.hsl.fi/linjastosuunnitelmat/lansimetron-liityntalinjasto
      Kannattaa hyödyntää erityisesti zoomattavaa karttatyökalua

      Poista
  29. Yritin tutustua karttoihin perinpohjaisesti ja kiinnitin huomiota siihen, että busseja ei todellakaan ole suunnitelmissa suunniteltu kulkemaan Matinkylän ja Tapiolan välillä enää Länsiväylää pitkin. Yksi tai kaksi toimivaa Länsiväylävuoroa olisi mielestäni järkevää säilyttää mukana aina Kamppiin saakka. Liikuntarajoitteisten elämä helpottuisi huomattavasti. Lisäksi mietin, että mitä ihmettä sillä Kampin hienolla bussiterminaalilla enää tekee... Ei busseja Espoosta sinne vai? Sitten kiinnitin huomiota Merituulentien valtavaan kuormitukseen (Bussivälit siis pidetään tiheinä lupausten mukaisesti.). Samalla vieressä kulkeva länsiväylä olisi bussivapaa. Merituulentietä ei paljon pysty leventämään, joten aika moista menoa siellä autoilevalle. Olisiko mitään järkeä laittaa edes kaksi busseista kuitenkin välille Tapiola-Haukilahti tai Olari kulkemaan Länsiväylää pitkin? Siellähän kaistaa on enemmän tarjolla.

    VastaaPoista
  30. Kivikon -liittymän valmistuttua kaikkein nopein reitti Viikistä metrolle on jatkaa bussilinjat viikistä myllypuroon uutta valmistuvaa tietä pitkin.

    esim. 506 pohjoistapiola - meilahti - pasila - viikki - myllypuro

    VastaaPoista
  31. Jep. 506:n linjaa ei pidä katkaista. Tiedelinjana se nyt yhdistää kaikki pääkaupunkiseudun tiedekampukset. 506 ja 506B on parempi vaihtoehto. Ruuhka-aikana aamulla suurin osa jää Meilahden sairaala-alueelle ja suuri osa lopuista Iho- ja allergiasairaalan pysäkille, joten olisi toivottavaa, ettei linjaa katkaista

    VastaaPoista