22.11.2013

Kooste luonnosten vaikutuksesta nykyisiin Espoon sisäisiin ja Espoon suunnan seutulinjoihin


Tämä päivitys on yhteenveto blogissa aiemmin esitetyistä luonnoksista ja tarkoituksena on antaa kokonaiskäsitystä luonnosten vaikutuksista Espoon sisäisiin linjoihin ja Espoon suunnan seutulinjoihin tilanteessa, jossa Länsimetro liikennöi Matinkylään asti.
Luonnoksissa on käytetty linjanumerointia, joka perustuu nykytilanteeseen. Lopullisessa suunnitelmassa numerointia tullaan soveltamaan uuden numerointisuunnitelman mukaisesti.
Linjastoluonnokset on esitetty tässä vaiheessa keskustelun herättämiseksi. Kerro meille mistä pidät tai et pidä luonnoksissa, mitä voisi tehdä paremmin tai mikä on lähtökohtaisesti väärin. Kunnolla perusteltuna näkökulmasi on helpompi huomioida jatkosuunnittelussa. Ja kysymykset ovat tietenkin myös tervetulleita, jos jokin asia mietityttää. 



Palvelulinjat P10-P80: ei käsitellä tässä suunnitelmassa
Linja 2 lakkautetaan
Linja 3 lakkautetaan
Linja 4 lakkautetaan
Linja 5 luonnoksissa tunnuksella M5 (Matinkylä – Suurpelto – Karamalmi – Leppävaara)
Linja 10 luonnoksissa tunnuksella T10 (Teekkarikylä – Pohjois-Tapiola – Tapiola – Westend – Matinkylä – Hyljelahti)
Linja 11 lakkautetaan
Linja 12 lakkautetaan
Linja 13 lakkautetaan
Linja 14 luonnoksissa tunnuksella 14 (Tillinmäki – Saunalahti – Kivenlahti – Espoonlahti – Suomenoja – Tapiola)
Linja 15 luonnoksissa tunnuksella 15 (Lähderanta – Kauniainen – Mankkaa – Tapiola)
Linja 16 luonnoksissa tunnuksella M16 (Lillhemt – Matinkylä – Friisilä)
Linja 18 luonnoksissa tunnuksella 8 (Kauklahti – Espoon keskus – Tuomarila – Kuurinniitty)
Linja 19 lakkautetaan
Linjoja 20-29 ei käsitellä tässä suunnitelmassa
Linja 31 luonnoksissa tunnuksella M31 (Kalastajanmäki – Kuitinmäki – Espoon keskus – Jorvi), lisäksi M31B (osuudella Kalastajanmäki – Kuitinmäki)
Linja 42 luonnoksissa tunnuksella M42 (Soukka – Espoonlahti – Kivenlahti – Latokaski – Espoon keskus – Jorvi)
Linja 46 lakkautetaan
Linja 51 luonnoksissa tunnuksella 51 (Leppävaara – Karakallio – Kauniainen – Tuomarila – Espoon keskus – Tuomarilan asema)
Linja 65 lakkautetaan
Linjoja 70-96H ei käsitellä tässä suunnitelmassa
Linja 102 lakkautetaan
Linja 103 lakkautetaan
Linja 105 lakkautetaan
Linja 106 luonnoksissa tunnuksella T106 (Leppävaara – Perkkaa – Laajalahti – Pohjois-Tapiola – Tapiola)
Linja 107 luonnoksissa tunnuksella T107 (Suurpelto – Tapiolan urheilupuisto – Tapiola)
Linja 109 luonnoksissa tunnuksella T109 (Jorvi – Kauniainen – Taavinkylä – Mankkaa – Tapiola)
Linja 110 luonnoksissa tunnuksella T110 (Leppävaara – Kilo – Mankkaa – Tapiolan urheilupuisto – Tapiola)
Linja 111 lakkautetaan
Linja 112 luonnoksissa tunnuksella T112 (Tapiola – Niittykumpu – Haukilahti – Matinkylä)
Linja 121 lakkautetaan
Linja 122 lakkautetaan
Linja 132 lakkautetaan
Linja 143 luonnoksissa tunnuksella M143 (Soukanniemi – Ala-Soukka – Iivisniemi – Matinkylä)
Linja 145 luonnoksissa tunnuksella M145 (Suvisaaristo – Soukka – Länsiväylä – Matinkylä)
Linja 147 luonnoksissa tunnuksella M147 (Kivenlahti – Laurinlahti – Soukka – Iivisniemi – Matinkylä)
Linja 150 luonnoksissa tunnuksella M150 (Kivenlahti – Espoonlahti – Länsiväylä – Matinkylä)
Linja 154 luonnoksissa tunnuksella M154 (Tuomarila – Suvela – Espoon keskus – Finnoontie – Länsiväylä – Matinkylä)
Linja 156 luonnoksissa tunnuksella M156 (Tuomarila – Suna – Espoon keskus – Finnoontie – Länsiväylä – Matinkylä)
Linja 158 luonnoksissa tunnuksella M158 (Tillinmäki – Nöykkiö - Eestinlaakso – Kuitinmäentie – Suomenlahdentie – Matinkylä)
Linja 160 luonnoksissa tunnuksella M160 (Latokaski – Martinsillantie – Kuitinmäentie – Suomenlahdentie – Matinkylä)
Linja 165 luonnoksissa tunnuksella M165 (Espoonkartano) – Hansavalkama – Kauklahti – Vanttila – Kurttila – Saunalahti – Kivenlahdentie – Länsiväylä – Matinkylä. Lisäksi uusi linja M164 (Saunaniemi – Kivenlahden teollisuusalue – Kivenlahdentie – Länsiväylä – Matinkylä)
Linja 194 lakkautetaan
Linja 195 luonnoksissa tunnuksella 195 (Espoonlahti – Nöykkiö – Eestinlaakso – Olari – Niittykumpu – Tapiola), lisäksi ruuhka-aikoina 195B (osuudella Kuitinmäki – Tapiola)
Linja 205: käsitellään blogissa ensi viikolla
Linjoja 206, 212 ei käsitellä tässä suunnitelmassa
Linja 213: ehdotetaan päätettäväksi Espoon keskukseen
Linjoja 231, 247, 248 ei käsitellä tässä suunnitelmassa
Linja 270: tutkitaan vaihtoehtoista päätepysäkkiä Kuurinniityn sijasta
Linjoja 315, 324, 339, 345, 346 ei käsitellä tässä suunnitelmassa
Linja 501 lakkautetaan
Linja 503 lakkautetaan
Linja 504 lakkautetaan
Linja 505 lakkautetaan
Linja 506: uusia luonnoksia linjasta 506 julkaistaan blogissa ensi viikolla
Linja 510 luonnoksissa tunnuksella 510 (Martinlaakso – Leppävaara – Otaniemi – Keilaniemi – Lauttasaari)
Linja 514 lakkautetaan Kehäradan myötä
Linjaa 530 ei käsitellä tässä suunnitelmassa
Linja 533 luonnoksissa tunnuksella 533 (Matinkylä – Suurpelto – Kauniainen – Järvenperä)
Linjaa 535 ei käsitellä tässä suunnitelmassa
Linjaa 540 ei käsitellä tässä suunnitelmassa
Linja 543 luonnoksissa tunnuksella 543 (Leppävaara – Mankkaa – Olari – Iivisniemi – Kivenlahti)
Linja 550 luonnoksissa tunnuksella 550 (ei muutoksia nykytilanteeseen)
Linjaa 552 ei esitetä tässä suunnitelmassa muutoksia
Linjaa 554 ei käsitellä tässä suunnitelmassa


80 kommenttia:

  1. Kaksi keskeistä ongelmaa:
    1. Olarin suunnalta lähtevä poikittaisliikenne, joka nyt käyttää linjoja 195 ja 505 ilman vaihtoja Tapiolaan, Munkkiniemeen, Meilahteen, Pasilaan, Kalastamaan, vaikeutuu ja hidastuu pahasti, jos 195 pysähtyy Tapiolaan ja 505 lakkautetaan. Matka noihin kohteisiin vaatii jatkossa 2 vaihtoa, ensin metroon ja sitten metrosta bussiin tai ratikkaan. Moni vaihtaa jo lähdössä henkilöautoon.
    2. Lillhemtin asukkaista suurimmalle osalle on matkaa (ainakin nykyisille) Suurpellon ppysäkeille reilusti yli kilometri. Uusi "sisäänajoreitti" Lillhemtiin ei ole vielä selvä, mutta 107 tai joku muu linja suoraan Tapiolaan (tai Niittykumpuun) tarvitaamn ehdottomasti täältäkin. THi

    VastaaPoista
  2. Näköjään ette ole suuressa viisaudessanne saaneet edelleenkään mitään nykyistä 195 korvaavaa linjaa Latokaskesta Olarin kautta Tapiolaan? Haluaisin todellakin tietää tähän perustelut!

    Tuntuu kyllä Latokaskelaisena hieman katkeralta huomata että menetämme tuikitärkeän linjan kaupunkimme sisäisessä liikenteessä Espoonlahdelle, josta hienojen suunnitelmienne mukaan menee jo linja 14 Tapiolaan. Ja nyt siis vielä siirrätte linjan 195 sinne, tismalleen samalle välille. Onko mitään järkeä?

    VastaaPoista
  3. Ehdotukseni 195 ja 505 linjoille. 195 Latokaski-Olari-Niittykumpu-Tapiola-Lehtisaari-Meilahden sairaala 195B Latokaski-Olari-Niittykumpu-Tapiola. 505 olisi ruuhka-ajan linja Latokaski-Puolarmetsä-Olari-Orion-Tapiola-Lehtisaari-Pasila-Verkkosaari 505B Latokaski-Puolarmetsä-Olari-Tapiola-Munkkiniemi. Verkkosaareen 505 ei ole pakko jatkaa koska metro veisi Kalasatamaan, joka on siinä ihan vieressä. Minusta toki 195 voisi jatkaa myös elielille. HSL ei saisi ajatella, että Helsingin metro on suuri ja mahtava, jonka mukana pääsee kaikkialle. Meilahdessa ja Munkkiniemessä on lukuisia työpaikkoja jonne tarvitsee myös Espoosta busseja. Ettekö ole ajatellut, että auton ostaminen tulee nopeammaksi ja varmemmaksi kuin, että ensin liityntäbussilla metroasemalle n. 5min siitä täynnä olevalla kahden metrojunan metrolla 18min Rautatientorille ja vaikkapa ratikalla 4 12 min meilahteen= matka-aika 35min, yllätyksekseni kuitenkin huomasin, että bussilla 195 matka-aikaa kertyy 41 minuuttia, tästä huomaamme, että metro tulee olemaan nopeampi mutta vaihtoja enemmmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. unohdit vaihtoajat ainakin n.10 min per vaihto joten metro ei ole nopeampi

      Poista
    2. Tuo ehdottamasi bussi 505 kuulostaa hyvältä mutta ajaisiko se Tapiolaan Koivu-Mankkaan vai urheilupuiston kautta? Reitti palvelisi myös yläkouluja ja lukio-opiskelijoita.

      Poista
  4. Linjat 505 ja 195 eivät mitenkään liity metroon, koska metro ei palvele yhteyksiä Munkkiniemi, Töölö, Pasila suuntaan. Ei ole suunnitelmassa kunnon yhteyttä kultturikeskus Hanasaareen tai Tapiolalaisten uimarannalle Karhusaareen. Vieläkään ei ole Oravannahkatorilta bussiyhteyttä, eikö voisi olla se Vanha linja 501 Oravannahkatori, Tapiolan metroasema, Karhusaarentie (Itä-Tapiola) Keilaniemen metroasema, Hanasaari, Vattuniemi. Palvelisi järjellisen pitkällä linjalla metroasemien välillä ja tarjoasi helpot vaihdot metrosta Karhusaareen ja Hanasaareen. Ei mitään pitkien linjojen häntiä joiden täsmällisyys on sitä sun tätä.

    Voisiko viimenkin olla kuvasarja siitä mitä seudullisia yhteyksiä jää. Linja 550 on vilahdellut kuvissa, mutta pitäsi vähitellen nähdä Munkkiniemi, Töölö; Pasila, Viikki, Itäkeskus, Lentoasema, Pitäjänmäki Hanasaari yms linjat, joita tulee olemaan Etelä-Espoosta.

    Voisi ylipäätään vähän miettiä kuinka monta vaihtoa ihmisille tulee työmatkalla, jos linjat pilkotaan ja silputaan. Esim linjan 550 tiedetään toimivan kahden vaihdon ja kolmen kulkuvälineen logiikalla ja paljon yhteytenä junalle. Pasila on junaliikenteen keskus ja seudullisesti muutenkin keskus. Tulevassa jätti-Pasilassa varmaankin vielä vaihdetaan bussiin tai ratikkaan Pasilan alueella liikuttaessa. Vaihtaessa 10 minuutin vuorovälillä tulee kahdesta vaihdosta 20 minuuttia lisäaikaa matkaan ja kolmessa vaihdossa 30 minuttia, kun kaikissa vaihdoissa se bussi/juna/ratikka on juuri ehtinyt mennä ja odottaa koko vuorovälin. (Kokemusta on kolmen vaihdon työmatkasta)

    VastaaPoista
  5. Palvelu paranee? Ei todellakaan, koska näyttää siltä, että Vanttilan liikenne lopetetaan kokoaaan! Mikähän on matka-aika jatkossa Helsingin keskustaan julkisilla, riittääkö tunti 22 km:n kulkemiseen? Jos pitää mennä Kurttilan-Saunalahden kautta, matka-aika vaan pitenee, eikä vuoro edes mene Vanttilan kautta. Säilyttäkää vuoro 65, jatkoa metrolle asti PLIIIS!

    VastaaPoista
  6. Voisiko suunnittelussa => keskustelun herättäjäksi käyttää luonnoksena HSL:n reittikarttaa, jossa suunnittellut /luonnoslinjat näkyisivät ja toisella värillä lakkautettavat. Näin visuialisoiden liikennesuunnittelu aukeaisi sekä suunnittelijoille & kuntalaisille?
    - ei pitäisi olla mikään ongelma toteuttaa.

    sitten vielä muutama kommentti suunnittelun periaatteisiin:
    1) Espoon poikittaisliikenne ei saa huonontua metron tulon myötä, pikemminkin päinvastoin
    2) Sivuun siirrettyihin terveysasemille (esim. Tapiola) on tarjottavat sujuva liikennöinti. Otettava erityisesti huomioon vanhukset. Vai haluaako kaupunki, että siirrytään esim. Helsinkiin, joka sitten laskuttaa Espoota tk-asioinnista => lisää kustannuksia, kunnes metropolikunta toteutuu.
    3) Espoon virastoasiointi on otettava huomioon suunnittelussa ja sujuvan julkisen liikenteen varrelle.
    4) On suunniteltava kokonaisuutta, eikä palasia, kuten kaavoitus nyt näyttää muuten etenevän

    VastaaPoista
  7. hienoa , voisiko linja510 jatkua ihan vattuniemeen asti , silloin se toimisi samalla myös liityntälinjanal.

    VastaaPoista
  8. 506 linjan reitti olisi paras myllypuro-viikki-pasila-tapiola-suurpelto- espoon keskus tehdään tästä linjasta mieluummin jokeri0/runkolinja 500 kuin linjata 58, joka on suuntelmissa rakentaa raideyhteytenä kalasatama -pasila- munkkiniemi ja linja 59 säilyisi herttoniemi- pasila - pajamäki

    VastaaPoista
  9. Suunnitelmissa on, että Lehtisaaresta suora yhteys Helsingin keskustaan loppuu. MIKSI? On täysin älytöntä, että alueelta on mentävä Espooseen metroasemalle tai käytettävä kutsubussia päätäkseen keskustaan. Lehtisaareen valmistuu juuri uusi senioritalo, johon muuttaa paljon ikäihmisiä. Uuden asunnon hankkimisen yhtenä kriteerinä on varmaan ollut kulkuyhteydet keskustaan, sillä alueen omat palveluthan ovat olemattomat. Nämä henkilöt eivät jaksa kävellä Otaniemen metroasemalle. Itse en ainakaan tähän pysty. Myös vaihdot on hankalia, silloin kun kulkeminen on vaikeaa.

    Ihmisiä on tähän saakka kannustettu julkisen liikenteen käyttöön ja moni sitä jo toteuttaakin. Mikäli suora yhteys lopetetaan, tietää se yksityisautojen käytön lisääntymistä. Lehti- ja Kuusisaaren tie on jon nyt ruuhkainen ja yksityisautoilun lisääntyminen (mikä suunnitelmien toteutuessa on ilmiselvää) vain lisää sitä. Eihän valmistuvassa oleva Länsimetro voi huonontaa palveluita alueella, jonne se ei edes kulje. Kuusisaaren puoleltakin on metrolle jo tosi hankala matka.

    Suora yhteys on myös tarpeen koululaisille, jotka käyvät koulua Munkkiniemi - Meilahti akselilla.

    Se, että espoolaiset saavat metron, ei voi heikentää helsinkiläisten lähinnä lehti- ja kuusisaarelaisten asukkaiden liikennepalveluita.

    Suoralla bussilinjalla on päästävä keskustaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Espoolaiset ei saa metroa :D me joudutaan vaihtamaan metroon. Älä huoli kyllä tehdään vielä bussi Lehtisaaresta. Espoossa joukkoliikenne on jo pilattu.

      Poista
  10. Yritän ja yritän, mutta mitään tolkkua en tällä tavalla järjestetyistä suunnitelmista saa...

    Olen odotellut metroa jo useamman vuoden, mutta nyt alkavat suunnitelmat vaikuttaa huolestuttavilta.

    Kuljetan bussilla lapseni Tiistilästä Olariin hoitoon ja Olarista bussilla jatkan itse töihin keskustaan. Iltapäivällä sama homma toisinpäin. En käsitä ollenkaan kuinka tällainen pienimuotoinen poikittaisliikenne metroaseman lähettyvillä olisi tarkoitus järjestyä jatkossa: ilmeisesti bussinvaihto jossain Matinkylän Metroaseman nurkilla suuntaan ja toiseen; nopeasti arvioiden ainakin 15-20min menisi lisää nykyiseen verrattuna suuntaan ja toiseen. Mikäli näin käy niin töiden ja päivähoidon aikataulun kannalta tämä tulee olemaan todella haastavaa... Autoa en haluaisi hankkia ja liittyä pahimmassa tapauksessa kasvavaan jonoon Länsiväylällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linja 31 palvelee Tiistilän ja Olarin välillä samaan tapaan kuin nykyään.

      Poista
  11. Harmistuneena katselin suunnitelmaa typistää 195:n linja kokonaan pois Latokaskesta. Tällöin ainoa Helsingin suuntaan vievä linja on 160, joka tosiaan kulkee vain Matinkylän metroasemalle, sen linja suunnitellaan siirrettävän Kuitinmäentielle Länsiväylän sijaan eli matka-aika pitenee (ja lisäksi tulee vaihtoaika metroon...) ja senkin vuoroväliä aiotaan pidentää.

    Latokaskessa toki asuu paljon lapsiperheitä, joilla on auto(t) joka tapauksessa ja joukkoliikenteen heikentäminen ei haittaa, mutta myös paljon meitä, jotka eivät tosiaankaan haluaisi ostaa talouteen toista autoa, että molemmat pääsisivät töihin! 195 on tähän asti palvellut erinomaisesti matkaani Otaniemeen ilman vaihtoa, vaikkakin hieman hitaana linjana. Pitääkö tälle nyt heittää hyvästit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otaniemeen pääsee jatkossa hyvin vaihtamalla metroon Matinkylässä. Linjan 160 vuoroväliä ei ole esitetty pidennettäväksi.

      Poista
  12. Onpas hurjat suunnitelmat! Asun Kuusisaaressa ja käytän bussia säännöllisesti mennäkseni Helsingin keskustaan, Kallioon ja Tapiolaan. Nyt lähes kaikki Lehti- ja Kuusisaaren läpi menevät bussilinjat ollaan lakkauttamassa. Kuusisaaresta on aika pitkä kävelymatka Otaniemen asemalle, ja jos joku on joskus talven tuulisena päivänä ylittänyt Lehtisaaren siltaa kävellen, niin tietää varmasti että se ei ole mitään miellyttävä reitti. Emme me voi jäädä mahdollisesti kulkevan palvelulinjan varaan, eikä myöskään ole kohtuullista olettaa että kävelemme useamman kilometrin Metropysäkille! Toivon todella että linja 195 jatkaa entiseen malliin, kuten myös että alueen läpikulkevia linjoja ei lakkautettaisi. Metro ei ole meidän lähellä eikä meidän mielestäni pitäisi joutua luopumaan julkisesta liikenteestä metron takia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palvelua ei olla lakkauttamassa vaan palvelu keskitetään yhdelle linjalle. Blogissa uusi päivitys Lehtisaaren ja Kuusisaaren palvelusta Länsimetron myötä

      Poista
  13. T112 (Tapiola – Niittykumpu – Haukilahti – Matinkylä) kuulostaa erittäin hyvältä ratkaisulta, jotta Haukilahdesta pääsee Tapiolaan muutenkin kuin Westendin kautta kiertämällä. Myös yhteys Niittykumpuun on hyvä ja toisaalta tärkeää, että yhteys Matinkylään säilyy.

    En löytänyt täältä linjastokarttaa muuta kuin yksittäisistä reiteistä. Ei selvinnyt miten Olariin kuljetaan jatkossa, ainoastaan Matinkylän kauttako? Olisi hyvä, että säilyisi edelleen nykyinen Niittykumpu-Olari yhteys, esim. Olarin kouluun & lukioon kuljetaan kauempaakin. Metroliityntä Niittykummussa voisi palvella osaa Olarista ja Suurpeltoa mainiosti ja olla nopeampi kuin varmasti ruuhkaiset Matinkylä ja Tapiola.

    VastaaPoista
  14. Tätä osasin jo pelätä. Eli loistava vaihdoton linja 504 Kivenlahdesta- Pasilaan muttuu kahden vaihdon linjaksi. Tässäkin tapauksessa palvelutaso siis tippu olennaisesti. Vaikka matka-aika pysyisikin suhteellisen samana tai vaikka nopeutuisikin, niin vaihdot tuhoavat hyvän reitin ja houkuttelevat käyttämänä omaa autoa.

    VastaaPoista
  15. Pahin puute näyttää olevan 195 lakkauttaminen Latokaski/Olari/Tapiola/Meilahti jne. tärkeä linja. 2:lla vaihdolla työssäkäyminen Meilahdessa muuttuu todella hankalaksi ja aikaavieväksi. Lisäksi mielestäni samoilta seuduilta pitäisi päästä suoraan Tapiolaan. Kyllä on hankala ja aikaavievä reitti ensin 160:llä kuitinmäentien kautta köryyttäen metrolle ja siitä vaihdolla Tapiolaan.

    Lisäksi itsenäni harmittaa bussin nro 46 lopettaminen, se on nopea ja suora reitti ilman ylimääräistä kävelyä Kukkumäestä Lippulaivaan ja Espoolahden terveysasemalle. Tämän voin ratkaista vaihtamalla terveysasemaa ja lopetan Lippulaivassa käynnin. Siirryn Ison Omenana ja sen tulevan terveysaseman asiakkaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdotan että 195 bussilinja säilytetään entisellä reitillä ainakin välillä Latokaski-Meilahti. Linjan alkupää voisi olla kuitenkin Nöykkiössä, josta se ajaisi Latokasken kautta: Nöykkiönkatu, Kaskitie, Latokaski, Lehtikaskentie, Finnoontie, jne. Linjalla voi olla jatkossa enemmän Latokaskelaisia käyttäjiä, jos yhteys 19 Tapiolaan aiotaan lakkauttaa. Yhteys Olariin ja sitä kautta Tapiolan urheilupuistoon pitäisi saada säilymään myös sille reunalle Latokaskea.

      Poista
  16. Hei,

    suuri kiitos tästä blogista! Tämä todella palvelee yleisöä.

    Esittäisin yleislaatuisen kommentin, jota havainnollistan entistä asuinpaikkaani koskevalla erityisellä esimerkillä.

    Jos vain mahdollista, niin koittakaa varoa tilanteita, joissa AIEMMIN SUORANA bussiyhteytenä toiminut reitti muuttuu metron myötä KAHDEN VAIHDON kautta toimivaksi. Tai sellaiseksi, että tulee yksi vaihto ja yksi ei-ihan-lyhyt kävelymatka.

    Tämä näkökulma tuli mieleen Otaniemen Teekkarikylän yhteyksistä. Vaikka Otaniemen kampukselle metro tekee pelkkää hyvää, Teekkarikylän yhteydet vaikuttavat heikkenevän. Linjojen 2 ja 4 yhteydet Matinkylästä länteen ja linjan 15 yhteys Mankkaan-Kauniaisten suuntaan muuttuvat hyvin työläiksi. Myös linjan 10 kulku näyttäisi hidastuvan uuden mutkan myötä.

    En katsoisi yhden kilometrin kävelymatkaa metroasemalle pahana, kun mennään Helsinkiin. Opiskelijoista melkein kaikki ovat terveitä liikkumaan, ja metro viekin sitten pienessä hetkessä perille!

    Mutta jos yhteen matkaan tulee kävely (10-15 min), metro Tapiolaan tai Matinkylään, siellä vaihdon odottaminen ja vielä bussi päälle, niin alkaa mennä hankalaksi.

    Voisiko näitä mahdollisesti huomioida edes sillä tavalla, että Otaniemen Teekkarikylän ja Tapiolan keskustan välillä kulkisi jokin suora bussilinja? Esim. että linjaa 15 jatkettaisiin vanhaan määränpäähänsä asti, jos ruuhkavuorot 2 ja 4 poistuvatkin.

    Veikkaan, että matkustajamäärien puolesta tämä yhteys kannattaisi, sillä se poistaisi turhan vaihdon.

    Linjan 10 uusi luonnos alkaa olla niin mutkainen, että Tapiolan keskustan suuntaan se ei enää aja kunnolla asiaansa, vaikka Pohjois-Tapiolan yhteyden se tietysti hoitaisi mallikkaasti.

    Itse en enää asu Otaniemessä, mutta vanhana otaniemeläisenä asia pisti kovasti silmään.

    VastaaPoista
  17. 30.11.2013 Ihmettelen, miten pohjois-Tapiolan väki (Metsäpirtintie, Rauduntie, Valkjärventie ym.ym.) pääsee kätevästi metrolle, kun 103 lakkautetaan, 506 nykyisellään kulkee melko harvoin, samoin 194, "huonojalkaisille" ja vanhemmille hlöille (jotka busseja käyttävät 103 on kulkenut melko kohtuullisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjois-Tapiolasta pääsee linjalla T10 sekä Tapiolaan että Otaniemen suuntaan.

      Poista
  18. En ole saanut vastausta teiltä mihin kysyntäpotentiaaliin/selvitykseen perustuu linjan 160:n luonnos Kuitinmäentietä pitkin Matinkylään? Linja 160 palvelee työmatkalaisia, jotka haluavat nopean liityntäyhteyden metrolle. Huomioitavaa lisäksi on, että Martinsillantien ja Kuitinmäentin kaupalliset palvelut avautuvat klo 10 joten minkä vuoksi esim aamulla töihin matkaavat pitäisi kierrättää tätä kautta? Voisiko ajatella että osa ruuhka-ajan vuoroista ajaisi suoraan Latokaskesta Nöykkiönkatua pitkin Länsiväylää pitkin Matinkylään? Osa vuoroista voisi olla mahdollisesti näitä kiertoajeluvuoroja?? Käyttäkää nyt järkeänne siellä ketkä päätätte näistä asioista!!!!

    VastaaPoista
  19. Pisteitä siitä, että 158 on suoristettu (jos ymmärsin oikein), eli ei ajele enää Eestinmalmin ja Pisan kautta. Vielä kun 158 ja 160 saataisiin menemään (ainakin ruuhka-aikoina) suoraan Länsiväylälle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linja 158 reittiä ei ole muutettu, reitti kiertää edelleen Eestinlaakson kautta. Tämän päivityksen teksti oli suuntaa antava, tarkempi reitti on aiempien päivityksien mukainen. Korjaamme tekstin.

      Poista
  20. Työmatkani Tillinmäestä Meilahteen vie nykyisin 1h 15 min (158 + 41/42/45). Pisteet siis 158:n suoristamisesta! Lisäksi komppaan monia edellisiä kommentoijia, 195 ehdottomasti säilytettävä ennallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linja 158 reittiä ei ole muutettu, reitti kiertää edelleen Eestinlaakson kautta. Tämän päivityksen teksti oli suuntaa antava, tarkempi reitti on aiempien päivityksien mukainen. Korjaamme tekstin.

      Poista
  21. Liityntäliikenne pitää olla suoraviivaista. Ajetaan lähiön keskeltä suoraan lähimmälle raskaan raideliikenteen asemalle.

    Metron suuntainen liikenne on verovarojen haaskausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autoilu lisääntyy jos aiemmin suorat linjat muutetaan kahden vaihdon matkoiksi. Täytyy säilyttää joukkoliikenne linjoja kuten 195.

      Poista
  22. Onko näin, että tulevaisuudessa ei kulje yhtään bussireittiä alueelta Eestinlaakso/Finnoontie suoraan Westendiin, jossa moni työmatkalainen vaihtaa esim 550een? Nykyisellään työmatka Pisasta Pitäjänmäkeen vie 50 min-1h ja sisältää yhden vaihdon. Uusien suunnitelmien mukaan pitäisi ilmeisesti matkata ensin 154 tai 156 Matinkylään, siitä metrolla Otaniemeen, josta 550kyytiin? Silloin ei ole enää mitään järkeä kulkea julkisilla töihin!
    Toinen vaihtoehto vaikuttaisi olevan 195 Tapiolaan ja siitä 550, mutta esim takaisintulomatkan vaihtoaika pitenisi todennäköisesti huimasti, koska kaikki muut linjat Tapiolasta (13, 19, 156, 154, ja 158) ovat joko lopetettu tai siirretty ajamaan muuta kautta kun Eestinlaakso.
    Miksei myöskään voida jättää edes paria linjaa, joilla pääsisi samoilta alueilta suoraan Olariin. Nykyisellään menee 13, 19 ja 195 tulevaisuudessa näköjään ainoastaan 195.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vielä pahempaa; myös 195 aiotaan lopettaa

      Poista
  23. Linjan 195 reitti ehdottomasti säilytettävä latokaskelaisilla! Kaikki täällä eivät todellakaan omista autoa.

    VastaaPoista
  24. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  25. Olisi toivottavaa saada Espoonlahti- Laurinlahti alueella asuville toinenkin nopeampi vaihtoehto Matinkylään kuin 150. Näissä suunnitelmissä 147 reittiä ollaan muuttamassa entistä hitaammaksi sen kiertäessä Soukan lisäksi myös Iivisniemen kautta. Osalle meistä nykyistä 147 linjaa käyttävistä tulee kyllä matka-aika pitenemään huomattavasti. Mahdollisimman suorat linjat Kivenlahdesta, Espoonlahdesta, Soukka-Iivisniemestä palvelisivat parhaiten.

    VastaaPoista
  26. Latokaski-seura on alueemme paikallisyhdistys, jonka tarkoituksena on toimia alueensa asukkaiden yhdyssiteenä ja valvoa heidän yleisiä ja paikallisia etujaan. Latokaski-seura käsitteli kokouksessaan tällä viikolla HSL:n suunnitelmia 195 bussilinjan siirtämisestä pois Latokaskesta, jonka jälkeen päätimme osallistua keskusteluun HSL blogissa alueen palvelujen kehittämisestä.
    Latokaskelaiset kokevat että HSLn uusimmassa suunnitelmassa on Latokaskelaisten liikkumisesta tulossa hankaa. Tästä syystä Latokaskelaiset haluavat säilyttää bussi nro 195 nykyisellä reitillään välillä Latokaski – Meilahti. Latokaskelaisten asukkaiden liikkumistarpeiden turvaamiseksi tarvitsemme edelleen bussilinjan, joka turvaa nykyisen 195 bussilinjan reitiltä yhteydet Latokaskesta seuraaviin palveluihin: Malminmäen ruokakaupat (sis. posti ja käteisautomaatti), Puolarmetsän sairaala, Olarin, Niittykummun ja Tapiolan koulut, Tapiolan urheilupuisto (mm. Esport Center ja Barona Arena), Tapiolan palvelut ja työpaikat välillä Latokaski-Tapiola ja Suurpellon tuleva kansainvälinen koulu (2015). Tämä on erityisen tarpeellista siksikin että bussilinja 19 ollaan poistamassa. Latokaskessa on syntynyt myös ratkaisuehdotus voisiko bussi 195 jatkaa tulevaisuudessa Latokaskesta vielä eteenpäin muille asuinalueille (Tillinmäki-Kauklahti tai suora yhteys Nöykkiö-Espoonlahti). Näin linja keräisi matkustajia myös laajemmin ja palvelisi lähialueiden sisäisenä linjana. Lisäksi Latokaskelaisten edun mukaista on, että linja M160 ajaa Latokaskesta nopeinta reittiä Matinkylään Länsiväylää pitkin eikä kierrä Kuitinmäen kautta. Nopeimman reitin valinnalla voidaan kompensoida kulkuneuvon vaihtamisesta aiheutuva haitta matkustettaessa metrolla Otaniemeen ja siitä eteenpäin. Tärkeää on myös, että bussi 42 jatkaa olemassa olevalla reitillä.
    Latokaski-seura ry
    Pia Rautio
    puheenjohtaja

    VastaaPoista
  27. Latokaskelaisena en voi ymmärtää miten on ajateltu, että täältä pääsisi helposti Tapiolaan, jos 195 ei menisi tulevaisuudessa ollenkaan täältä kautta. Yksi Espoon hammashoitoloista on Tapiolassa ja tulevaisuudessa täältä pitäisi mennä: M160-metro Westend-bussi Tapiolaan. Ei ollenkaan sujuvaa verrattuna nykyiseen suoraan yhteyteen 195.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkossa bussi M160 Matinkylään ja metrolla Tapiolaan. Westendiin ei tule metroasemaa.

      Poista
  28. Kuten Pia Rautio jo totesi, olisi erittäin tärkeää suoda latokaskelaisille nopea yhteys Matinkylään ja se tavoite ei toteudu, jos bussi köröttelee pikkuteitä pitkin.
    Aikoinaan oli latokaskelaisille tarjolla bussivuoro, joka ajoi Nöykkiönkatua suoraan Länsiväylälle. Miksi tämä nopein ratkaisu tuntuu nykyään niin ylivoimaiselta toteuttaa ? Jos pientaloalueiden ihmisiä haluttaisiin kannustaa julkisten käyttöön, niin ei pitäisi pakottaa matkustajia kömpelöihin reittivaihtoehtoihin.

    Järjestäkää siis 2 eri linjaa Matinkylään kuten nykyäänkin on (160 & 160 K), mutta sellaisella parannuksella, että toinen linja kulkee vaikkapa vain ruuhka-aikoina suoraan Länsiväylälle ja Matinkylään ja toinen voi kiertää kaikki maitolaiturit (sis. Martinsillantien ja Kuitinmäentien).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Latokaskelaisille tulee olla suora nopea liityntälinja metrolle länsiväylää pitkin ja mahdollisesti toinen kiertelevämpi linja joka kulkisi Martinsillantietä ja Kuitinmäentietä pitkin. Miksi latokaskesta lähtevän täyden bussin ihmisiä täytyy kiertää hitaampaa reittiä joka pidentää matka-aikaa 15 min?? Kukaan ruuhka-aikoina matkustava ei käytä näitä ko. teiden varsilla olevia kaupallisia palveluita bussityömatkansa ohessa.

      Poista
  29. Miksi 158 reitti muutti yhtäkkiä? Alkuperäisessä esityksessä reitin piti kiertää Finnoontien kautta. Nyt Eestinlaaksosta on mahdotonta päästä suoraan Helsinkiin. Alueella on paljon kerrostaloja kuin taas 158 lähtee pientaloalueelta. Tässäkö nyt köyhiä halutaan sorsia HSL:n toimesta? Pisassa ja Eestinlaaksossa on lukuisia kerrostaloja. Käsittämätöntä toimintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linja 158 reittiä ei ole muutettu, reitti kiertää edelleen Eestinlaakson kautta. Tämän päivityksen teksti oli suuntaa antava, tarkempi reitti on aiempien päivityksien mukainen. Korjaamme tekstin.

      Poista
  30. Posti sijaitsi ennen Latokaskessa mutta jo useita vuosia sitten, se siirrettiin toimimaan Malminmäen K-supermarketin yhteydessä asiamiespostina. HSL:n suunnitelma merkitsisi sitä, että päästäkseen julkisilla Latokaskesta postiin (2 km Latokaskesta länteen) pitäisi matkustaa 7 km M160 bussilla Matinkylään ja vaihtaa bussiin M154 tai M156 matkustaakseen sama matka takaisin pohjoiseen. Jokainen ymmärtää ettei kukaan toimi näin. Säilyttämällä bussi 195 linja nykyisellään Latokaskesta Tapiolaan (Meilahteen) ei tällaista ongelmaa synny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaan vielä edellistä posti siis sijaitsee Latokaskesta katsottuna Tapiolan suunnalla eli Latokaskesta itään päin.

      Poista
  31. Munkkiniemi-Lehtisaari-Keilaniemi-Lauttasaari linja Vattuniemeen asti pitää saada aikaiseksi. Tarvetta näyttää riittävän. Pitää kulkea myös viikkonloppuisin. Viikonloppuliikenne muutenkin pitää olla hallussa. Linja 510 ei pelkästään riitä.

    VastaaPoista
  32. Minkä takia 195 siirretään Espoonlahteen kun siellä on jo muutenkin bussilinja Tapiolaan (14)? Eihän tuossa ole mitään järkeä. Latokaskesta lähtevä 195 kattaa yhteyksiä, joita metro ei mitenkään pysty korvaamaan. Ainakin Latokaski-Puolarmetsä, Latokaski-Olari, Latokaski-Meilahti, Latokaski-Töölö.

    Espoon sisäinen liikkuminen tehdään Latokaskesta aikalailla mahdottomaksi. Lisäksi kahden vaihdon malli esimerkiksi Latokasken ja Meilahden välillä muuttaa joukkoliikenteen epähoukuttelevaksi. Kun iltaisin ja viikonloppuisin ajetaan bussilinjoja harvalla vuorovälillä, yhteysrakenteesta ei mitenkään saada toimivaa. Ketä kiinnostaa odotella Matinkylässä 25 min bussia toisen liikennevälineen vaihdon jälkeen!

    VastaaPoista
  33. Korvaisiko tuleva linja 14 linjan 150A (Tillinmäki-Saunalahti-Kamppi) niin ettei linja kulkisi Matinkylän kautta vaan pitäisi mennä Tapiolaan saakka päästäkseen metroon?
    Jos näin on, pitää hankkia toinen auto talouteen sen sijaan että käyttäisi julkisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tillinmäestä pääsee Matinkylään linjalla M158

      Poista
    2. 158 kulkee nykyisinkin todella harvoin ja kaukaa verrattuna 150A:han joten 158:n käyttäminen ei ole vaihtoehto. Myös toiselta puolelta Tillinmäkeä pitää päästä Matinkylään kiertämättä lähtöruudun kautta.Tapiolassa en asioi eikä 40 min kierros hitaasti asuntokatuja ajavalla bussilla kiinnosta. Jos matka pysäkille pitenee sadoilla metreillä jää julkinen liikenne käyttämättä ja siirryn autoon.

      Poista
    3. Tillinmäki on todella laaja alue ja 158 ei todellakaan palvele kaikkia alueen asukkaita, vaan sitä varten on bussilinja 150A. Kannattaa vertailla bussien 150A ja 158 reittejä, jolloin huomaa, etteivät ne ole Tillinmäen päässä mitenkään toisensa korvaavia linjoja vaan molemmat tarvitaan jatkossakin työpaikoille pääsemiseen ja koululaisille.

      Poista
    4. Linja 150A tarjoaa ensisijaisesti yhteydet omaan kaupunkikeskukseen, eli Espoonlahteen, Tillinmäestä ja Saunalahdesta. Kun linja 158 jatkettiin Tillinmäkeen syksyllä 2012 vähennettiin samalla linjan 150A vuoroja reilusti ja perustettiin uusi reitti 150K, jonka päätepysäkki on Saunalahdessa.

      Poista
  34. Millä bussilla pääsee Latokaskesta Haukilahteen ja Olariin jos hakee opiskelemaan Haukilahden tai Olarin lukioon?

    VastaaPoista
  35. Miksi Espoon sisäinen linja 65 aiotaan lakkauttaa? Alkaako 165 kulkea Vanttilan läpi, jotta myös ne, jotka käyttävät junaa pääsevät Kauklahden asemalle? Erityisesti huolettaa vanhojen iohmisten liikkuminen, kun ei nytkään ole kaksista, niin aiotaan se ainoa päiväaikaan kulkeva bussi lakkauttaa!!!! Haloo!!!

    VastaaPoista
  36. Latokaskesta linjan 160 (M160) tulee mennä nopeinta ja suorinta reittiä = Nöykkiönkatua suoraan Länsiväylälle ja sitä Matinkylän metroasemalle eikä kulkea Martinsillan kautta. Mikäli työmatkalaisia halutaan metron käyttäjiksi, yhteyden pitää olla toimiva kotoa / kotiin asti.

    Linjan 42 tulee jatkaa nykyisenlaisena, jotta Latokaskesta pääsee Espoon juna-asemalle ja Jorvin sairaalaan, sekä Espoon keskuksen että Espoonlahden kaupallisten palveluiden luo.

    Linjan 195 tulee säilyä Latokaskessa. Sitä käytetään mm. kauppa- ja postiasioilla Malminmäessä käydessä.

    VastaaPoista
  37. Tuleeko Soukka - Espoonlahti - Espoonkeskus välille korvaavaa bussia vuoroa poistuvien 12 ja 46 linjojen tilalle? Useat koululaiset käyttävät noita linjoja päästäkseen kouluun Espoonlahteen, Kantokaskeen, Espoonkeskukseen ja Finnooseen. Jos ne kaksi vuoroa lakkautetaan ilman vaihtoehtoa, niin matka-ajat tulevat kasvamaan merkittävästi ja vaihdot voivat mennä sen verran haastaviksi ettei pienimmät koululaiset välttämättä niistä selviä.

    Lisäksi tuleeko linjalle 3 mitään korvaavaa vaihtoehtoa vai onko ainoa keino päästä Etelä-Espoosta Karamalmin suuntaan vuoro 5? Ensi vuoden lopulla sinne suuntaan tulee kulkemaan pitkälti päälle 2000 uutta työntekijää ja osa heistä tulee myös etelän suunnasta, joten vuorojen vähentäminen ja yhteyksien huonontaminen sopii siihen todella huonosti.

    VastaaPoista
  38. Mikä luonnonlaki tässä edes pakottaa lopettamaan Kivenlahdesta ja Olarista kulkevat säteittäiset linjat? Voin vannoa, että ainakin Olarista autoilu Länsiväylää pitkin lisääntyy, kun joukkoliikenteellä itään päästäkseen pitää ensin kulkea ylimääräinen kilometrin lenkki etelään, oletettavasti tukkoisen Piispansillan yli, ja vasta sitten pääsee metron liukuportaille ja sieltä 2-10 minuutin päästä todella matkantekoon. Todella pahalta näyttää nyt tässä kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olarista liityntä myös Niittykummun ja Tapiolan metroasemille linjalla 195

      Poista
  39. Ehdotan, että linjan 15 liikenne Otaniemeen asti säilytetään. 109:n voisi jättää kiertämään Urheilupuiston kautta, jolloin matka-ajat pysyvät kutakuinkin yhtäsuurina. Nyt monille Espoon pohjoisemmista osista tuleville tulee pakkovaihto metroon yhdelle asemanvälille ja samoin pitkä kävelymatka Teekkarikylään, joka on nykyisessä suunnitelmassa jäänyt liian heikoille. Alueella asuu kuitenkin tuhansia opiskelijoita, joista lähes kaikki ovat joukkoliikenteen varassa. 550 eikä metro ei valitettavasti poista sitä tosiasiaa, että kävelymatka Teekkarikylän perimmäisiltä nurkilta Otaniementien varteen on yli kilometri.

    Metro ei ole myöskään tarkoituksenmukainen liikenneväline yhdelle asemanvälille mm. tasonsiirtymisiin kuluvan ajan vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pikkasen kismittää 15 päättäri/aloituspysäkki Lähderannassa. Ensimmäinen pysäkki on sellaisessa kohtaa, jos et siihen ehdi vaihdolla esimerkiksi muiden pysäkkien sijainin takia (aina pakko odottaa ohi meneviä autoja, valot ei meinaa vaihtua vihreelle ollenkaan) niin kyllä aika kepeesti bussi huitasee ohi. 15 Kuitenkin lähtisi Smarketin takaa, koukkaisi vaan liikenneympyrään ja sitten jos pysäkillä ei ole ketään ja siihen yrität juosta bussi on pyyhkässy jo ohitse. Ennen kun 15 Tuli Jupperista ehdit juuri ja juuri ylittää tien huoltoasemanpysäkiltä tai kerrostalojen viereiseltä pysäkiltä hölkätä Kmarketin pysäkille kun bussi jäi aina valoihin jumittamaan ennen kun pääsee kääntymään ns. Viherin/Karakallion suoralle. Jatkossa 15 käyttäessä pitää varata ihan järjettömästi aikaa vaan siihen, että ehtii bussiin sen lähtiessä esim. 5minkin aikaisemmin koska niin liukaasti sieltä Lähderannan päättäriltä lähtee bussit, että hyvä kun kyytiin ehtii jos harvoin niiden tarvii jäädä valoihin esim aamuhiljaisella.

      Poista
  40. Tuomarilan asema (Kulovalkea) - Niittykumpu - Tapiola
    Miten sisäisen liikenteen joustavuutta voi edistää se, että bussilinja 19 ollaan poistamassa. Jos nytkin on joutunut kohtalaisen pitkästi istumaan mennäkseen töihin Espoon sisällä, kun Tuomarilan asemalta tulee Niittykumpuun. Metro -liikenne ei ratkaise kaikkea ja sen käyttöä ei voida pakonoamisesti lisätä sillä, että pyritään saamaan matkustajat vaihtoon ja ainakin yhden pysäkin verran matkustavat metrolla. Matka aika ei myöskään puolla tälläistä suunnittelua.

    VastaaPoista
  41. Suoraa bussiyhteyttä Lehtisaaresta ja Kuusisaaresta Helsingin keskustaan ei tule lopettaa metron vuoksi. Yhteys on erinomainen niille, jotka kulkevat töihin, harrastuksiin tai kouluun Töölön tai Meilahden suuntaan. Ennen kaikkea suoran yhteyden lopettaminen heikentää lasten ja vanhusten liikkumista. Kyllä aikuiset ja nuoret hyväkuntoiset vielä voinevat ajaa yhden bussivälin Otaniemen metrolle, mutta ajatelkaa pieniä koululaisia tai huonojalkaisia vanhuksia. Ei ole turvallista eikä kohtuullista, että he kulkisivat ensin yhden bussivälin metrolle, ja vaihtaisivat metroasemalla ties kuinka hankalien liukuportaiden kautta metroon mennäkseen Helsingin keskustaan. Lehtisaareen on juuri tullut/tulossa senioritalo, ja saadaksemme tänne senioreita asumaan, täytyy heille olla tarjolla turvalliset ja helpot liikenneyhteydet. Lisäksi lapset: alueella on ala-aste vain 2 lk:aan asti. Tämän jälkeen lapset kulkevat bussilla kouluun. Osa käy koulussa Töölön/Keskustan suunnalla. Näille pienille lapsille täytyy edelleenkin olla mahdollista päästä suoralla bussiyhteydellä Mannerheimintien kautta keskustaan. Samoin lasten ja nuorten pitää iltaisin päästä turvallisesti kotiin harrastuksista. Alueen lapsethan ovat valinneet harrastustoiminnan Munkkiniemen/Meilahden/Töölön kisahallin suunnalta juuri 194 ja 195 bussiyhteyden vuoksi. Eikös vain kaupungin päättäjät, että näillä lapsilla tulee edelleenkin olla oikeus turvallisiin ja tuttuihin harrastusmatkoihin?

    VastaaPoista
  42. Suoran yhteyden poistuminen Lehtisaaresta Helsingin keskustaan on suuri palvelutason heikennys metron katvealueelle jäävien Lehtisaaren, Kuusisaaren ja Kaskisaaren asukkaille. Ei ole oikein ja kohtuullista, että metron varjolla heikennetään sen palvelujen ulkopuolelle jäävien palveluatsoa, pänvastoin sitä pitäisi kompensaationa parantaa!. Itse olen jo vanha ja huonojalkainen, jolle suroat yhetdyet ovat oleellisen tärkeitä, varsinkin jos on vielä kauppakasseja mukana. Tämä johtaa suoraan oman auton käyttöön, jota vallitsevan politiikan mukaan pyritään vähentämään. Pitemmän aikavälin tavoitteena voisi olla ratikkalinja 4 jatkaminen Lehtisaareen, siinä on kadunvarressa vielä tilaa kiskolille. Sitä odotellessa antakaa vuorojen 194 ja 195 pysyä käytössä.

    VastaaPoista
  43. Miten liikuntarajoitteinen eläkeläinen pääsee nopeasti Westendistä Kamppiin? Nykyinen linja 111 vie sinne 12 minuutissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalla tavalla kuin kaikki muutkin Westendissä asuvat eli Tapiolan kautta. Metroasemat ovat suunniteltu esteettömiksi.

      Poista
    2. Mikähän järki on tulla takapakkia Westendistä ensin Tapiolaan ja sieltä vasta Helsinkiin. En ymmärrä, en ymmärrä.

      Poista
  44. Linja 111 kulkee reittiä jota T112 eikä muutkaan voi korvata - miksi se pitäisi lakkauttaa? Sillä pääsee nopeammin keskustaan nykyisellään kuin Länsimetrolla tulee pystymään vaihdon kanssa, vaikka sellainen löytyisikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tästä samaa mieltä. Nyt linjalla 111 pääsee Haukilahdesta keskustaan noin 10 minuutissa, jatkossa matka-aika ainakin tuplaantuu. Minusta Haukilahti-Westend alueelta pitäisi olla yksi suora linja suoraan Kamppiin.

      Poista
  45. Latokasken suunnalta näyttää kyllä todella pahalta. Joku kirjoitti, että alueella "on paljon lapsiperheitä, joilla on kaksi autoa". Mutta kaikilla ei kuitenkaan ole, eikä ole mahdollisuutta hankkia toista tai edes ensimmäistäkään autoa. Eikä myöskään nykyajan liikenneajatteluun pitäisi kuulua se, että liikennetarpeet "ratkaistaan" yksityisautoilla, vaan aivan päinvastoin. Lisäksi niissä samoissa lapsiperheissä on paljon isoja lapsia ja nuoria, joiden pitää päästä kulkemaan kouluihin, harrastuksiin ja muihin menoihin. Heillekö mopoautot sitten kaikille?

    Tämän hetken suunnitelma kurmottaa Latokaskea todella kovalla kädellä. Espoon sisäinen liikkuminen vaikeutuu, kun otetaan pois 195 ja myös 19, joka palvelee Latokasken itäreunaa Finnoontien pysäkeillä. Lisäksi, kuten useat ovat jo kirjoittaneet, vaihtoyhteyttä metrolle ei voi luonnehtia sujuvaksi, kun 160 menee joka kerta hidasta reittiä.

    Lisäksi seudullisesti liikkuminen hankaloituu edelleen, kun kovasti kehitettävälle 550:lle ei pääse kovinkaan tolkullisesti. Itselläni on tällä hetkellä työmatka läntiseen Helsinkiin kahdella vaihdolla, ja siiihen menee useimmiten yli tunti ja usein reilustikin. Matkaa on kuitenkin vain n. 15 km ja sekä lähtö- että päätepiste on pääteiden läheisyydessä (koti siis Latokaskessa, mutta Finnoontien puoleisella laidalla, työpaikka lähes Kehä I:n varrella). Eli aikaa menee nimenomaan vaihtamiseen. Tähän vielä yksi vaihto lisää, että pääsen Matinkylän metron avulla 550:een, ei arvattavastikaan kiinnosta.

    Olen alunperin suhtautunut metroon lähtökohtaisesti positiivisesti, vaikka siitä seuraakin vaihtojen lisääntyminen. Mutta aika kohtuutomalta tuntuu, että vaihtoja tuleekin lisää useita, ja se, että metron vuoksi tai sen varjolla lakkautetaan reittejä, jotka eivät metrolinjoihin mitenkään edes liity (erityisesti 46 mutta myös 195). Hesaan menessä tuleva vaihto on selvä ja ymmärrettävä seuraus metrosta. Sen sijaan ei tunnun reilulta, että Espoon sisäisiin matkoihin koskien alueita, joiden välillä metro ei kulje suoraan, tulee parikin vaihtoa.

    Koko ajan on lupailtu, että metron tullessa suunnitellaan kunnolliset liityntälinjat, mutta nythän Latokasken osalta näyttää siltä, että osa vanhoista linjoista poistetaan ja osa pätkitään, sekä päälinjamme 160 jämäytetään pysyvästi hitaalle reitilleen. Mitään positiviista kehitystä ei siis meille koidu, vaan pelkkiä haittoja. Ei vastaa minun mielikuvaani sujuvasta liityntäliikkumisesta ja kehittyvästä liikennejärjestelmästä.

    Vähintäänkin pitäisi 550 vaihtaa lähtemään Matinkylästä, jolloin metron liittymälinjat toisivat myös 550:lle. Tämä helpottaisi myös kulkua Leppävaaraan, joka nykyiselläänkin on yllättävän hankalaa Tapiolan länsipuolelta. Silloin kun junat kulkevat (siis kun ei ole liian kylmä, kuuma, lunta tai lehtiä) esim. täältä Latokaskesta pääsee junalla Espoon keskuksen kautta, mutta vaikkapa Kivenlahdesta taas ei.

    Tämäkin latokaskelainen perhe siis toivoo ja edellyttää, että Latokasken tilannetta vielä tarkastellaan linjastosuunnittelussa.

    VastaaPoista
  46. Minkähän takia 109 pitää lopettaa sillä pääsee n. 20min Helsinkiin ja taas on sitten Jorvin "korkeudella" taas yksi yö linja vähemmän, kun niitä ei ole koskaan liikaa koska kaikki yö linjat ei liiku viikonloppuisin tai sitten taas vastaavasti arkena. Musta on myös erittäin kummallista, kun 35 ja 43 bussien reittejä jatkettiin, linja tunnus muutettiin ja reitit vaihdettiin päikseen eli nykyinen ex 43 lähtee sellosta ja 35lähtee Vanhastakartanosta yms. Nyt ei pääse sitten Pohjois Espoosta millään Suomenojalle, koska joutuu kiertämään Sellon kautta jos Giganttiin/Merituuleen/Työkkärin pajalle pitää mennä. Vähenee työpajavaihtoehdot reilusti, kun ei viitsisi viikostaan n. 2h kuluttaa seisomassa ulkona, koska bussit eivät ole sopivasti koskaan työpajalla, kun siellä vuoro alkaa eli olet aina joko 20 etuajassa tai myöhässä. Paremmin tuo linja 43 toimi vielä normaalilla paikallaan ilman vaihtoa. Onhan se nyt peräkylältä päästä tietysti Isoon Omenaan, mutta se nyt ei louduta, kun Isolta Omenalta Suomenojalle on liian iso kikkailu. Ehkä tulevaisuudessa hyödyttää jota kuta joka metroasemalta saa töitä, mutta muuten joo ei hyödyttävä kierrättää Leppävaaran kautta, kun reitin alku muuttui.

    VastaaPoista
  47. En ole ihan varma, miten joukkoliikennettä on tarkoitus kehittää poistamalla ~kaikki eteläisen Espoon seutubussilinjat? Luulin että Länsimetron idea oli tukea ja lisätä joukkoliikenteen kapasiteettia Espoo-Hki -välillä. Nythän moni bussin käyttäjä saa vain mustana pekkana käteen yhden ylimääräisen vaihdon metroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan oikein. Vaihtoja voi tulla jopa kaksi ylimääräistä.

      Poista
    2. Niitä busseja tarvii kaikki "pohjoisessa" asuvat, koska sisäiset eivät kulje samoja reittejä ollenkaan vaikka ei edes seuturajaa ylittäisikään. Ihme pelleilyä tämmönen. Itse kyllä pääsen Helsinkiin ilan metroa, mutta sisäinen liikenne taas vaikeutuu juuri sen takia, kun pitäisi tyyliin metron alueelle mennä josta sisäisellä päämäärään ja nyttenkin aina linja alkuajoista lähtien olevia linjojen reittejä pidennetään mikä hyvä, mutta ilmeisesti ihan kiusallaan vaihdetaan lähtöpäämäärää ja toinen pääte pysäkki. Esim nyt sellosta ei lähde yhtään ruuhka-aika bussia Isoon omenaan koska muka kannattamaton ja sitten se linja joka menee tyyliin 2-3krt / h siirrettiin juuri Vanhakartano, Järvenperä, LIppajärvi, Mankkaa akselille. kuten ylhäällä kerroin. Mikä ihmeen järki siinä on.. Esim jos tuota Leppävaarasta lähtevä henkilö tarvii menee hänellä ainenkin 20min päästä Lippajärvi/Mankkaa akselille ja jatkaa siitä 533 (vanha 35) matkaansa Matinkylään koska Sellolta lähtevä Isoon Omenaan enevä bussi menee tyyliin kerran tunnissa.

      Poista
  48. Linjan 510 jatkaminen Lauttasaareen on hyvä idea. Voisiko linja Lauttasaaressa liikennöidä nykyisen linjan 21V reittiä Vattuniemenkadun kautta. Tällöin palvelutarjonta Vattuniemen itäosassa parantuisi. Linjaa 510 voinee olla vaikea muutoin tahdistaa Vattuniemen liityntälinjan kanssa. Hiukan eri reittiä kulkevana linjasta olisi enemmän lisäarvoa ja lisäisi ainakin minun bussin käyttöä myös liityntäliikenteessä.

    VastaaPoista
  49. Latokasken osalta on käyty paljon keskustelua linjan 195 lakkauttamisesta, mutta keskustelussa on unohtunut vielä suurempaa osaa matkustajista koskettava tosiasia, että matka-aika Latokaskesta Kamppiin on pidentymässä aivan huomattavasta - sen lisäksi, että yhteys muuttuu nykyisestä suorasta yhteydestä vaihdolliseksi. Latokaskessa valtaosa asukkaista on lapsiperheitä, joissa aikuiset käyvät Helsingin suunnalla työssä. Nykyinen suora bussiliikenne onnistuu tarjoamaan kilpailukykyisen vaihtoehdon yksityisautoilulle, mutta liityntäliikenteen ja metron yhdistelmä heikentää yhteyttä selkeästi. Latokasken osalta metron tavoittelema yksityisautoilun väheneminen ei mitenkään voi toteutua, kun monet perheet joutuvat vaihtamaan bussilla kulkemisen yksityisautoiluun liian pitkäksi venyvän työmatkan takia. Omassa taloudessamme metroliikenne tulee tarkoittamaan sitä, että kaksi julkisilla kulkevaa aikuista siirtyvät käyttämään erillisiä henkilöautoja ja tästä syystä perheeseen on ostettava toinen auto. Samaa keskustelua käydään muissakin perheissä. Nykyistä pidempi matka-aika Matinkylään + vaihtoon menevä aika + nykyistä pidempi matka-aika Matinkylästä Ruoholahteen / Kamppiin tekevät julkisilla kulkemisen yksinkertaisesti mahdottomaksi vaihtoehdoksi. Todella harmillista meille julkisen liikenteen nyt valinneille latokaskelaisille.

    VastaaPoista
  50. Millä bussilla pääsee Kokinkyläntieltä (kun 105 lakkautetaan) metrolle?
    Nähtävästi joutuu käyttämään kahta bussia päästäkseen metroon, johon siis matkaa alle 5 km. Eikö 109 tai 110 voisi ajaa Kokinkyläntietä?
    Luultavammin ihmiset siirtyy auton rattiin.

    VastaaPoista
  51. Minne Kuurinniityn bussit katosivat?
    - 18 päätetään Kuurinniittyyn --> millä täältä päästään enää Kauniaisiin ja Tapiolan suuntaan?
    - Kuurinnityssä 270 ja 51 eivät kulje enää Kuurintorpantietä --> miten Kuurinniitystä ylipäänsä pääsee enää julkisilla pois?

    VastaaPoista
  52. Suunnitelmassa on esitetty nykyisen linjan 15 (Jupperi-Otaniemi) muuttuvan linjaksi 548 (Lähderanta-Tapiola). Asun Jupperissa, ja kuljen joka päivä linjalla 15 kodista kouluun Tapiolaan. Bussilla matkustaa myös monia muita Tapiolan alueen lukioiden opiskelijoita, unohtamatta Otaniemeen yliopistolle matkustavia. Karkeasti arvioiden aamuisessa bussissa lähes kaikki istumapaikat ovat täynnä ennen Lähderantaa, eivätkä ne vapaudu ennen Tapiolan kouluja.
    Jos linja 15 ei enää kulje Jupperiin asti, vaikeutuu jupperilaisten opiskelijoiden koulumatka yhden vaihdon verran. Olisiko suunnitellun linjan 548 päätepysäkki mahdollista siirtää Jupperiin? Se tuskin haittaisi lähderantalaisia bussimatkustajia.

    VastaaPoista
  53. Linja 10/10K, 103 kaikkina päivinä ja 506 ma-pe kulkivat Kalevalantietä (Tapiola) Maarinniityn pysäkin kautta. 10:llä pääsi suoraan Isoon Omenaan (kirjasto) ja Tapiolan uimahalliin. 103 ja 506 pääsi Louhenaukiolle ja siitä vaihtaen 106:een pääsi Selloon.

    Mikä tulevaisuus on autottomilla monien kerrostalojen asukkailla linjamuutosten jälkeen. Alueella asuu paljon ikääntyviä ja huonojalkaisia julkista bussiliikennettä tarvitsevia.

    Bussi nro 57 Westendinasemalta Kalevalantien kautta suoraan Selloon Leppävaaraan jo aikaisemmin lopetettiin.

    Nyt jäämme mottiin ja kai pelkkien taksien varaan ja se yhtälö ei pienituloisilla eläkeläisillä toimi!
    Täällä varmimmin toimii vain kymmenien tuhansien autojen (aamuyöstä kuorma- ja pakettiautojen) vuorokautinen melu ja saaste, joita ei ole tarkoituskaan vähentää millään toimenpiteillä.

    VastaaPoista