17.10.2013

Espoonlahti - Espoon keskus -yhteydet keskittymään linjalle M42



Luonnoksissa on käytetty linjanumerointia, joka perustuu nykytilanteeseen. Lopullisessa suunnitelmassa numerointia tullaan soveltamaan uuden numerointisuunnitelman mukaisesti.

Luonnoksissa on esitetty reittien lisäksi tavoitteellisia vuorovälejä. Nämä ovat arvioita arjen vuoroväleistä, jotka perustuvat nykytilanteeseen, olisivat sopivat matkustuskysyntään nähden tai vastaisivat liityntälinjastolle soveltuvaa vuoroväliä. Lauantain vuorovälit olisivat päiväajan vuorovälejä vastaavalla tasolla, sunnuntain vuorovälit hiljaisen ajan vuorovälien kaltaiset. Lopullisen suunnitelman vuorovälit määrää kysyntä ja käytettävissä olevat taloudelliset resurssit.

Linjastoluonnokset esitetään tässä vaiheessa keskustelun herättämiseksi. Kartoissa ei näy vielä kaikki alueelle kaavaillut linjat. Kerro meille mistä pidät tai et pidä luonnoksissa, mitä voisi tehdä paremmin tai mikä on lähtökohtaisesti väärin. Kunnolla perusteltuna näkökulmasi on helpompi huomioida jatkosuunnittelussa. Ja kysymykset ovat tietenkin myös tervetulleita, jos jokin asia mietityttää. 


Vahvan tarjonnan M42 lakkauttaisi linjan 46

Espoon kaupunkikeskusten välille tavoitellaan vahvoja joukkoliikennekäytäviä. Edellisessä postauksessa esitettiin linjojen M5 ja M31 linjapari, joka loisi yhteyksiä Matinkylästä Leppävaaraan ja Matinkylästä Espoon keskukseen.

Nykyisin Espoonlahden ja Espoon keskuksen välillä liikennöivät linjat 42 ja 46. Syksyn mittaan on tutkittu erilaisia linjan 46 reittivaihtoehtoja tavoitteena löytää ratkaisu, jolla linjat 42 ja 46 saataisiin vuorotarjonnaltaan ja matkustuskysynnältään keskenään tasapainoisiksi. Toimivaa linjapariratkaisua, joka olisi ollut kysynnältään tasapainossa ja kustannustehokas, ei kuitenkaan löytynyt.

Espoonlahden ja Espoon keskuksen väliset yhteydet ehdotetaan keskitettäväksi linjalle M42, joka liikennöisi linjan 42 nykyistä reittiä Soukka-Espoonlahti-Kivenlahti-Espoon keskus-Jorvi. Linjalla 42 on pitkä yhteinen osuus linjan 31 kanssa välillä Finnoontie-Espoon keskus-Jorvi, joten linjojen M42 ja M31 tulisi toimia tasavälisen vuorotarjonnan linjaparina. Linja 46 lakkautettaisiin.

Linjapari M42 ja M31

Linjan 46 lakkauttaminen poistaisi palvelun Hyljelahdesta ja Riilahdentien varresta. Hyljelahti sijaitsee aivan Matinkylän metrokeskuksen kupeessa, jolloin luontevinta olisi tehdä suorat yhteydet Matinkylän suuntaan. Espoonlahden suuntaan voisi vaihtaa Suomenlahdentiellä, johon tulisi hyvä tarjonta mm. linjoilla M143 ja M147. Riilahdentielle ei esitettäisi korvaavaa palvelua. Linjan 46 käyttö on lähes olematonta kyseisellä tieosuudella. Riilahdentieltä katsottuna lähimmät korvaavat palvelut olisivat Soukanväylällä linja M145 ja Kaitaantiellä linjat M143 ja M147.

Linjan 46 lakkautus poistaisi Nöykkiöstä ja Eestinlaaksosta yhteydet Espoonlahden aluekeskukseen sekä Espoon keskukseen. Suunnitelmissa on, että jatkossa Espoonlahteen järjestettäisiin korvaavaa palvelua toisella linjalla, mutta yhteydet Espoon keskukseen perustuisivat jatkossa vaihtoon. Vaihto tapahtuisi joko Nöykkiössä Oxfotin pysäkeillä linjalle M42 tai Finnoontien ja Pisantien liittymän pysäkeillä linjoille M31, M154 ja M156.

Linjan M42 tavoitteellinen vuoroväli:
Ruuhkassa <= 10 min / päivällä ja illalla 15 min / hiljaiseen aikaan 20-30 min

Avoimet kysymykset:
Onko Hyljelahdesta parempi järjestää vaihdoton yhteys Matinkylän suuntaan nykyisen Espoonlahden sijasta?


Nöykkiön ja Eestinlaakson vaihtopaikat Espoon keskukseen kulkeville linjoille M42, M31, M154 ja M156 muodostuisivat Oxfotin pysäkeille ja Finnoontien ja Pisantien liittymän pysäkeille.


25 kommenttia:

  1. Ensinnäkin on tärkeää, että linja 42 ja yhteys Espoon keskukseen/Juna-asemalle säilytetään. Mutta tällä vaihtoehdolla 42 epäluotettavuus aikatauluissa ilmeisesti vain pahenee. Tällä hetkellä bussin tuloon ja kulkua ei voi aikataulujen perusteella päätellä. Välillä kaksi 42.sta kulkee peräkanaa.

    Metroon liittyvänä komenttina .vielä. Ystävien ja naapureiden kesken on vakavasti pohdiskeltu Helsinkiin metrolla kulun vaihtoehtona ajamista autolla Latokaskesta Kauniaisten asemalle ja siitä edelleen junalla Helsingin keskustaan. Tämä vain esimerkkinä, siitä kuinka pidentyvät matka-ajat pakottavat etsimään uusia vaihtoehtoja liikkumiselle. Se taas voi yllättää liikennesuunnittelijat jatkossa.


    VastaaPoista
  2. Ihan yleisenä kommenttina koko suunnittelun pohjaksi: mitä enemmän kulkuvälineitä tarvitaan Helsinkiin pääsyyn sitä varmemmin oma auto on paras vaihtoehto. Eli: metrolle pitää päästä yhdellä välineellä ilman vaihtoja koko Espoosta (ainakin kehien sisältä). Muuten menee metsään.

    VastaaPoista
  3. Espoon valtuusto edellyttää Espoo tarinassa, että julkiset kulkuyhteydet ja etenkin poikittaisliikenne paranee. Näillä luonnoksillahan se huononee entisestään Espoon sisällä, sillä kaikki ihmiset eivät käy Helsingissä töissä vaan esimierkiksi Espoon keskuksella on isot kaupungin virastotalot joissa paljon ihmisiä töissä eri puolilta Espoota.

    Esimerkiksi matka Suurpellosta suoralla bussiyhteydellä Kamppiin kestää tällä hetkellä noin 20-30 minuuttia (vuorokaudenajasta riippuen), mutta yhteyden muututtua vaihdolliseksi kuluu pelkkään Kamppi-Matinkylä välin metromatkaan aikaa 17 minuuttia. Lisäksi tulee liityntäbussin matka-aika, siirtyminen bussiterminaalista metrolaiturille sekä metron odottamiseen kuluva aika. Veikkaanpa, että suurimmalla osalla Etelä-Espoolaisista tulee matka-ajat tuplaantumaan länsimetron valmistuttua.

    Tämän lisäksi, miten pääsee Suurpellosta nopeiten julkisilla Espoon keskukseen?

    VastaaPoista
  4. Kommentoin vaan Hyljelahden osalta, mielestäni metron pidentämää matka-aikaa Matinkylä-Kamppi välillä voi kompensoida vain suoralla = vaihdottomalla liityntälinjalla. Ilmeisesti vuoroväliksi muodostuisi 30 minuuttia, joka olisi myös kohtuullinen.
    Jos matka-aika pitenisi, olisi oman auton käyttö ainoa ratkaisu päivähoidossa olevan lapsen vanhemmalle.

    VastaaPoista
  5. Eikö tulevaisuudessa voisi Suurpeltoon tulla metronhaara , kun Suurpelto aika isoalue , kun se laajenee tulevaisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Metroa voisi joskus jatkaa siten, että Urheilupuistosta haarautuisi metro pohjoiseen ja asemat voisivat olla vaikka: Suurpelto-Olari-Puolarmetsä-Eestinlaakso-Latokaski-Espoon Keskus :D

      Poista
    2. ESpooon keskukseen Metron turha jatkaa , kun Kivenlahden metro tuleivaisuudessa Kauklahden kautta espoon keskukseen. Mutta minun mielestä tuokin vaitoehto olisi hyvä espoolaisille.

      Poista
  6. Hyljelahdesta on ehdottomasti järjestettävä vaihdoton yhteys Matinkylään. Ei voi olla niin, että alle 30 minuutin automatkaa (kamppiin) tai 15 minuutin automatkaa (Keilaniemi) varten tarvitaan kolme eri julkista kulkuneuvoa Espoon sisällä!

    VastaaPoista
  7. Hyljelahti on tällä hetkellä joukkoliikenteen kannalta n.s. pussinperä. Miten mahdoton ajatus olisi se että Hyljelahdentieltä Ankeriaankujalle rakennettaisiin bussikatu jolloin sama linja palvelisi sekä Matinkylän suuntaa mutta myös Espoonlahden suuntaan Hyljelahdesta matkaajia. Oletuksena on myös se että se uusi katuyhteys Hyljelahden ja matinkylän välillä toteutuisi vähintään joukkoliikenneväylänä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jos tämä ehdotus tarkoittaa liikennettä Kaitamäen läpi, niin se on kuolleena syntynyt ajatus. niihin pikkukatuihin, omakotitalojen väliin ei bussi mahdu. se on koettu jo ainakin kahteen kertaan kun siellä on liikennöity tyhjillä busseilla ja asukkaiden epäviihtyvyyden lisäämänä. Hyljelahden kaltaisia alueita ei tule rakentaa missä ei julkista liikennointiä ole suunniteltu aluetta suunniteltaessa. sinne muuttaneille sanoisin että se on valintakysymys silloin kun on valinnut sen asuinpaikakseen, se ei saa olla vanhojen asuinalueiden asujien ongelmaksi kaatuva ongelma.

      Poista
  8. Hyljelahdesta suoraan Matinkylään ja metrolla Kamppiin kuulostaa hyvältä, mutta kyllä Soukan ja Espoonlahden suuntaankin on päästävä kohtuullisella yhteydellä, siellä kun on alueemme neuvola, posti, asukaspuisto, terveyskeskus, hammashoitola yms, siis paljon etenkin lapsiperheiden tarvitsemia palveluita, joihin kuljemme bussilla (kunnes Länsimetron jatko joskus vuonna X toteutuu...). Muuten pitää Hyljelahti yhdistää Matinkylän palvelualueeseen, ja se ei taida kuitenkaan olla aivan helppoa.

    VastaaPoista
  9. Yleisenä kommenttina lausuisin, että jos pääsääntöisesti lähdetään hakemaan "hiljaisena" aikana 30 minuutin vuorovälejä, jopa tunnin, niin unohtakaa koko Länsimetro. Omasta autosta tulee aivan varmasti ykkösvaihtoehto, koska sillä on perillä ennen kuin liityntälinja on edes liikahtanut.
    Yleensäkään buseilla joiden vuoroväli on kaupunkialueella tunti ei tee mitään. Minuutin myöhjästyminen merkitsee toisen tunnin odotusta.
    Eikä tarvitse edes myöhästyä, kun bussi saattaa mennä useita minuutteja etuajassa.

    Onnekseni en enää asu Espoossa, mutta näin se vaan on

    Osanottoni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla nyt jo menee nenän eestä busseja vaan sen takia, että ne tulee pysäkille kaikki 1-4krt tunnissa 1-5minan välein kaikki pysäkin ohitulevat bussit ja jos yksikään bussi ei heti lähde liikkeelle ja perässä tulee joku bussi myöhässä se pyyhältää aina ohi, koska ajo liuskalla ei ole tilaa pysähtyä ja koska ajoliuska lyhyt et ehdi näkemään bussia tai juoksemaan jonkun istutus puskan läpi viittoaksesi sen pysähdyksiin. monessa paikkaa on myös liikenneympyrä jota bussit ei tykkää tukkia joten yleensä juuri hankalien pysäkkien ohi vaan kaahataan jos luiskalla on jo bussi..

      Poista
  10. 42:n nykyinen linjaus aiheuttaa sen, että Espoon keskukseen (esimerkiksi Lippulaivaan) Latokaskesta tulee lähdettyä mieluiten autolla, vaikka matkaa ei paljoa ole. Sen verran hitaalta tuo Kattilalaakso-Kivenlahti -koukkaus tuntuu verrattuna suoraan Nöykkiön katua kulkemiseen.

    VastaaPoista
  11. Miten Eestinlaaksosta päästään Espoonlahden terveyspalveluita käyttämään? Alueella asuu ikääntyvää väestöä vanhoissa 60-80 luvun taloissa, joiden perusterveydenhuolto on Espoonlahden terveysasemalla. Mummot ja papat eivät voi vaihtaa niin helposti bussia kuin nuoremmat. Ottakaa huomioon myös alueellisten palveluiden kaukaisuus ja myös ikääntyvä väestö alueittain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taloille perusterveydenhuoltoa, se tarkoittanee rakannussaneerausta??

      Poista
  12. Mitenkä kuljetaan Kaitamäestä Jorviin, mikä tuossa Riilahdentiessä on niin vaikeaa, ettei sitäkautta voi sillointällöin bussikin mennä ja suoraan Jorviin. Toivottavasti saan vielä kortin uusiksi. Kaitamäessä on päiväkoti, Kaitamäestä käydään Soukassa palvelutalossa ja kaupassa, Lippulaivassa ja teveyskeskuksessa. Onneksi vielä jalat kantaa pidemmänkin matkan. Kun suunnitellaan Suomenlahdentietä, niin se voisi jatkua Hyljenlahdenkautta Iivisniemen ja Kaitamäenvälistä, Riilahdentien ja Kaitaantien risteykseen. Eikä välttämättä minkään vanhan asutuksen läpi.

    Toivoen ja odottaen Tuula

    VastaaPoista
  13. Jos linja 42 tulee runkolinjamaiseksi, niin ilmeisesti kalustokin kasvaisi ?
    Tällöin osa Latokasken läpikulkevasta reitistä ei toimi, katujen ahteuden vuoksi. ´Tarvetta olisi joku reitin rakentamiseksi toimivammaksi tai muuttaa reittiä Latokasken osalta.

    VastaaPoista
  14. Linja 46 turvaa Nöykkiöstä Espoonlahden lukioon kulkevien bussiyhteyden kohtuullisessa ajassa. Linja mahdollisti ko lukioon hakeutumisen Nöykkiöstä päin, ennen sitä nöykkiöläisten oli helpoin käydä Haukilahden lukiota. Laajemmin tarkasteltuna kulkeminen hidastuu, ja joudun itse palaamaan aikaan ennen 46-bussia eli oman auton käyttö lisääntyy. Mikä oli linja, jonka suunnitellaan korvaavan 46:n Nöykkiöstä Espoonlahteen, ja mitä reittiä ajettaisiin?

    VastaaPoista
  15. Nöykkiöstä bussilla 46 on päässyt työmatkan Espoon keskukseen hyvin, se on ilahduttanut pari vuotta. Ikävää, että vaivalla saadut parannukset joukkoliikenteessä Espoon keskuksen suuntaan huononevat, ja oman auton käyttö tulee taas välttämättömäksi. Tuskin jaksan alkaa vaihtojen kanssa pelaamaan, matka on lyhyt ja tuntuu hullulta vaihtaa kun on kyseessä 7 km matka. Omalla autolla on Espoon keskuksessa samassa ajassa kuin odottaa vaihtobussia tien päällä.

    VastaaPoista
  16. Toivoisin suunnittelijoiden ottavan huomioon koululaisten kulkureitit linjoja suunniteltaessa. Nöykkiöstä bussilla 158 pääsee suoraan Haukilahden lukion kohdalle, matka-aika n 15-20 min. Metron myötä matka-aika lisääntyy, koska ensin mennään bussilla Matinkylään, vaihdetaan metroon Niittykumpuun saakka, josta sitten kävellään melkoisen pitkä matka Länsiväylän yli koululle. Suosittelen suunnittelijoille koeajoa seuraavasti: keskeltä Nöykkiötä bussilinjan 46 varrelta ajoa Espoonlahden lukioon, Haukilahden lukioon ja Kuninkaantien lukioon. Metron myötä matkan teko hankaloituu ja mopoauto lienee ainoa ratkaisu tilanteeseen lukiolaisen osalta.

    VastaaPoista
  17. Miten jatkossa Hyljelahdesta pääsisi kouluun Nöykkiöön?
    Hyljelahdesta/Iivisniemestä olisi päästävä yhdellä vaihdolla metroon, muutoin matka Kamppiin vie liikaa aikaa, työmatkalaisilta ainakin.

    VastaaPoista
  18. Jos linja 42 tulee runkolinjamaiseksi, kaluston kasvua tiedossa ja bussivuoroja lisätään. Latokaski-tiellä on jo 5-8 vuoden ajan otettu Espoon kaupunkiin yhteyttä talojen kohtuuttoman tärinän vuoksi, mitään ei ole tehty. Bussivuoroja ei voida lisätä ennen kuin tielle tehdään korjaavat toimenpiteet tai bussin reittiä muutetaan bussiliikennettä kestävälle kadulle.

    VastaaPoista
  19. Eikö kukaan ole kiinnittänyt huomiota liikenneyhteyksiin Hannuksentiellä? Uudistuksen jälkeen yksikään linja ei kulje Hannuksentietä eikä sinne pääse mitenkään.

    VastaaPoista