23.8.2013

Lauttasaaren työpajan kuulumisia



Alkuviikon linjastosuunnittelutyöpajasta saatiin konkreettisia eväitä jatkosuunnitteluun. Katajaharjusta lähtevän linjan on luontevaa kulkea nykyiseen tapaan Isokaarta pitkin. Vattuniemessä puolestaan tutkitaan joukkoliikennepalvelun keskittämistä Melkonkadulle (ks.kuva) sen sijaan, että osa vuoroista ajaisi nykyiseen tapaan Vattuniemenkatua. Melkonkatu sijaitsee keskeisesti koko Vattuniemeä ajatellen, jolloin kävelyetäisyydet pysäkeille säilyvät kohtuullisina. Näin vuorotarjonta olisi myös parempaa kuin kahdelle eri reitille jaettuna. Lauttasaaren sillan yli jatkavan linjan tai linjojen päätepysäkeiksi tutkitaan ainakin Ruoholahtea ja Erottajaa. 

Kuvassa esimerkkiluonnos Lauttasaaren bussilinjoista tilanteessa, jossa sekä Katajaharjusta että Vattuniemestä olisi yksi linja Lauttasaaren keskustaan ja metroasemalle. Vaaleanpunaisella katkoviivalla kuvataan jonkun linjan jatkumista pidemmälle, Lauttasaaren sillan yli.
Kuvassa nykyisten 65A/66A pysäkkien vaikutusalue 400 metrin säteellä. Pysäkit näkyvät kuvassa pieninä, vihertävinä pisteinä.


Tällä hetkellä Vattuniemestä on läntistä reittiä pitkin aamuruuhkassa noin 15 vuoroa tunnissa (linjat 65A, 66A, 501). Itäistä reittiä Vattuniemestä liikennöidään noin 10 vuoroa aamuruuhkatunnissa (linja 21V). Metron myötä bussien vuorotarjonta tulee vähenemään, koska metroaseman läheisyydessä asuvat suurimmaksi osaksi kävelevät tai pyöräilevät asemalle. Näin ollen matkustajamäärät vähenevät nykyiseen verrattuna, jolloin yhtä tiheään bussiliikenteeseen ei ole enää perusteita.

Jos vuorot kulkevat kahta eri reittiä, on vuoroväli harvempi kuin yhdelle reitille keskitettynä. Esimerkiksi jos yhdelle reitille keskitettynä vuoroväli olisi 7,5 minuuttia, olisi se kahdelle reitille tasan jaettuna 15 minuuttia.
 

Lauttasaarentien varrella, Gyldenintien ja Isokaaren välillä, ei juurikaan ole sellaista asutusta, työpaikkoja tai palveluita, jotka eivät olisi Isokaaren tai Lauttasaaren keskuksen pysäkkien tavoitettavissa. Mikäli tätä Lauttasaarentien läntistä osaa pitkin kulkee liityntälinjastosuunnitelmassa bussilinja, sen tavoitteena on todennäköisesti luoda yhteyksiä Lauttasaaren ja sellaisten Espoon alueiden välille, joita metro ei palvele. Työpajassa syntyi idea tutkia jonkun poikittaisen seutulinjan, esimerkiksi linjan 510 kääntämisestä Keilaniemestä Lauttasaareen Westendinaseman sijaan. Westendinaseman merkitys bussien vaihtopaikkana pienenee oleellisesti metron myötä, kun nykyiset 100-sarjan seutulinjat eivät enää liikennöi sen kautta.

Kommentoi, mitä mieltä olet Vattuniemen palvelun keskittämisestä yhdelle reitille ja minne Lauttasaaren sillan yli jatkava linja tulisi päättää kaupungin puolella.

Lauttasaaren liityntälinjaston myötä linjat 65A ja 66A tulevat muuttumaan, yksinkertaisimmillaan ne lyhennetään päättymään Lauttasaaren sijaan Rautatientorille. Samassa yhteydessä kuitenkin on tarpeen tutkia myös muuta Pakila-Maunula-Metsälä –alueen linjastoa ja arvioida sen kehittämistarpeita. Yhdeksi tavoitteeksi tunnistettiin linjojen 66(A) ja 67 tahdistaminen keskenään. Linjan 62 matkustajamäärät ovat verrattain pieniä, joten sen korvaamista linjan 51 reittiä muuttamalla Maunulan ja Metsälän alueella tullaan myös tutkimaan. Sekä Rautatientorilla että Hakaniemessä bussien päätepysäkkikapasiteetti on nykytilanteessa tiukoilla, mikä joudutaan myös huomioimaan kokonaisuutta suunniteltaessa.

Työpajan pohjalta aloitetaan linjastomuutosten luonnostelu. Ensi viikon suunnittelutyöpajassa pureudutaankin jo Etelä-Espoon liityntäyhteyksiin.

22 kommenttia:

  1. Lauttasaaren ja Erottajan yhteys on erittäin tärkeä.

    VastaaPoista
  2. Nyt ehdotettu ratkaisu on hyvä päiväsaikaan. Metro kuitenkin lopettaa liikennöinnin 23:00. Miten Lauttasaarta palvellaan tuon jälkeen on olennaista kaltaisilleni, jotka käyttävät kaupungin musiikkitarjontaa.
    Päiväsaikaan linjojen kaupunginpuoleiset päätepisteet voisivat hyvin olla ruoholahdessa ja Erottajalla Ilta-/yö-aikainen päätepiste voisi olla nykyiseen tapaan rautatietorin tuntumassa, josta on edelleen kohtuulliset yhteydet muualle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä työssä suunnitellaan myös metron liikennöintiaikojen ulkopuolinen linjasto. Blogiin on tulossa lisää yölinjoista myöhemmin tänä syksynä

      Poista
  3. Vattuniemenkadun varressa on ravintoloita ja mm. lyhin reitti myös Blue Peter -ravintolaan, joihin olisi kiva jatkossakin päästä bussilla, mm. lounasaikaan. Vai kiinnostaako seudun ravintoloita tehostaa omien palveluidensa saatavuutta ja tunnettuutta tältä osin esim. Kampin ja Vattuniemen väliä kulkevaa pikkubussia, jolla noihin pääsisi ja jota erityisesti näin markkinoitaisiin?

    VastaaPoista
  4. Bussiyhteys Lauttasaaresta Ruoholahden kautta Erottajalle on metronkin tultua tarpeellinen. Myöhäinen ilta- ja yöliikenne painottuu kyllä enemmän Rautatientorin tuntumaan, joten bussi 20 voisi silloin kulkea nykyisen 21V:n reittiä.
    - PL

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metropysäkeistä Ruoholahti-Kamppi-Rautatientori on reittinä toinen kuin on bussilla 20, joka jää eteläisemmäksi Helsinkiä Ruoholahden ja Kampin/Rautatientorin väliin, ja on siksi ollut todella toimiva. Ja ei tarpeena katoa mihinkään, eli pls säilyttäkää jokin bussi joko päättäriltään Erottajalla, tai että se menee Helsingin eteläisten kaupunginosien läheltä, koska siitä on sitten helppo kipaista eri suuntiin ao. kaupungin puolta. Metroasemilta tuonne suuntaan on usein liian hidasta.

      Poista
  5. Olisi taspuolista kohtelua Vattuniemen itä- ja kaakkoispuolella asuville, että liityntäliikenne kulkisi myös Vattuniemen katua esimerkiksi rengaslinjana: Metrolle nykyiseltä päätepysäkiltä Nahkahousuntien kautta Vattuniemenkatua, Heikkiläntietä, Tallbergin puistotietä sekä Gyldenintietä uudelle päätepysäkille. Reitti kulkisi takaisin Gyldenintietä,Tallbergin puistotietä, Särkiniementietä, Wavulinintietä sekä Melkonkatua nykyiselle päätepysäkille Itälahdenkadulle. Näin kauimpana Metrosta asuvat pääsisivät myös kohtuullisen kulkumatkan päästä liityntälinjan bussiin ja aivan Metron lähituntumassa voisivat valita kävelyn tai bussikyydin välillä.
    Linjan 20 reitti voisi kiertää samaa reittiä kuin 20N joten sillä pääsisi Erottajan suuuntaan kuten nykyäänkin, mutta se poimisi Vattuniemestä matkustajia myös päivällä. Ko. Linja olisi toiminnassa myös niinä aikoina , kun Metro lopettaa liikennöinnin.

    VastaaPoista
  6. Miks linja 62 pitäisi korvaa lijalla 51? kyllä muuten se olisi hyvä asia, mutta silloin linja 51 pitää kiertää Sörnäisten metroaseman kautta eikä kallion kautta. Järkevämpää olisi että linja 66 kulkisi koko päivän ja linja 66a vain arkisin ruuhka-aikoina

    Linja 21v reitti tulisi säilyttää Lauttasaaressa samana ,mutta linja voisi kirtää Ruoholahden kautta Erottjalle ja sieltä Elielinaukiolle.

    Linja 510 päätäminen Lauttasaareen on hyvä idea silloin se korvaa linja 501/V samalla ja luo samalla Hanasaareen bussilla joukkoliikenne yhteyden.

    VastaaPoista
  7. Liityntäliikennejutuissa ihmettelen sitä, miksi pyörä täytyy keksiä uudelleen. Yksinkertaisin ja selkein ratkaisu on, että bussilinjat Lauttasaaressa noudattavat nykyistä linjastoa ja ovat käyttäjiä lähellä.

    Eli rautalangasta väännettynä:

    Linja "65A" (toki eri tunnuksella, esim "20A") liikennöi Lauttasaaressa nykyreittiä katketen metroasemalle. Reitti siis Itälahdekatu-Metroasema.

    Linja "66A" (toki eri tunnuksella, esim "20B", liikennöi Lauttasaaressa nykyreit reittiä katketen metroasemalle. Reitti siis Itälahdenkatu-Metroasema.

    Linja 20 liikennöi reittiä Katajaharju-Metroasema.

    Linja 21V (linjatunnus voitaisiin yksinkertaistaa ja se olisi 21) liikennöisi väliä Vattuniemi-Asema-aukio Uudenmaankadun kautta (kuten linja 20). Jos reitti katkaistaan Salmisaareen, jää eteläinen kantakaupunki ilman yhteyttä Lauttasaareen.
    Toisekseen, kaupunki on aiemmin ilmoittanut, että Erottajalle ei tule päätepysäkkiä, koska aukio remontoidaan. Lisäksi aiemmin on ilmoitettu, että yksi linja jatkaa suoraan Rautatieasemalle. Ilmeisesti mielipide on muuttunut?

    Linjat 65A ja 66A voidaan Pakilasta ja Veräjämäestä tultaessa katkaista Rautatientorille. Lauttsaareen menijät vaihtavat metroon Sörnäisissä, Hakaniemessä tai Rautatientorilla.

    Ei kait tämän pitäisi olla niin vaikeaa?

    VastaaPoista
  8. Ehdotus:
    Linjat 65A ja 66A korvataan tiheästi liikennöivällä linjalla linjalla "21", joka kulkee reittiä Melkonkatu-Metroasema.

    Linja 20 jatkaa nykyistä reittiä metroaseman kautta keskustaan asti. Reitti on muuten sama kuin nyt mutta päätepysäkki siirtyy Erottajalta nykyisen 21V:n päätepysäkin paikalle (meno: Uudenmaankatu-Erottajankatu-Mannerheimintie-päätepysäkki, tulo:Mannerheimintie-Bulevardi).

    Kuten joku mainitsikin, linjan 21V poisjäänti heikentää julkisen liikenteen yhteyksiä Vattuniemen itärannan yrityksiin. Nämä palvelut varmasti kärsivät muutoksesta.

    VastaaPoista
  9. Linja 15 voitaisiin korvata jollain Lauttasaaren linjoilla , joka kulkisi vain ruuhka-aikoina Salmisaaren kautta , jokos ruoholahden metroasemalle tai ihan keskustaan asti. tai sitten salmisaari-lauttasaaren metroasema- vattuniemi

    VastaaPoista
  10. Jos linja 51 korvaa linjan 62 , niin linjan 51 reittiä pitää nopeuttaa , koska nytkin linjan 51 matka-aika Hakeniemestä Malminkaratanoon on yli 45min. Linjan 66 korvaisi kyllä paljon paremmin jos se liikkuisi kokopäivän arkisinkin myös.

    VastaaPoista
  11. Keskustassa asuvana ja Vattuniemessä töissä käyvänä joku linja olisi hyvä säilyttää suorana keskustan ja Lauttasaaren välillä. Nykyinen 21V toimii minulle hyvin, mutta myös 65/66A-reitti olisi järkevä. Tuntuu hullulta hypätä välillä metroon ja sitten odottaa bussia uudelleen. Todennäköisesti siinä ajassa jo kävelee metroasemalta töihin, jolloin koko bussiyhteyden hyöty on näin parempikuntoiselle nolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täysin samaa mieltä!
      Kokonaisaika ratkaisee ja turhan monimutkaisuuden (-muotoisuuden) karsiminen. Kaikille uusi metro ei ole se ainoa oikea ratkaisu.

      Poista
  12. Täällä jo ehdotettu rengaslinja olisi hyvä Vattuniemen osalta hieman jalostettuna. Matka on lyhyt, joten yksisuuntainen kierros riittäisi mainiosti - joillain matka metroasemalle olisi nopeampi kuin takaisin ja päinvastoin, mutta keskimäärin kaikilla sama. Vattuniemen päässä tämä linja ei tarvitsisi päätepysäkkiä lainkaan. Reittiehdotus:
    Lauttasaarentie-Gyldenintie-Särkiniementie-Wavulinintie-Itälahdenkatu-Melkonkuja-Vattuniemenkatu-Tallbergin puistotie-Gyldenintie-Lauttasaarentie.
    Sinänsä sama, kummin päin kierros tehdään, mutta havaintoni mukaan Heikkilänaukion kaupoista matkustetaan jonkin verran lyhyitä matkoja Vattuniemen eteläkärkeen, ja toisaalta kauppojen kohdalla jäädään paljon pois bussista illalla. Melkonkadulta bussiliikenne tosiaan kannattaisi siirtää Itälahdenkadulle, joka on leveämpi ja jossa liikenne aiheuttaa vähemmän haittaa asutukselle. Myös matkat Särkiniementien eteläpään taloihin lyhenisivät.

    Vaihtoehtoinen idea olisi rakentaa reittiä nykyisen 20N:n pohjalle. Etuna olisi selkeämpi linjasto (sama reitti päivällä ja yöllä), paremmat yhteydet Lauttasaaren länsi- ja eteläosan välillä sekä se, että Lauttasaarentielle suunniteltu päätepysäkkialue vapautuisi muuhun käyttöön. Joka toinen vuoro voisi ajaa vain Ruoholahteen asti, joka toinen keskustaan - paitsi metron liikennöintiajan ulkopuolella aina keskustaan. Ongelmana tässä on yhteydet Lauttasaarentielle. Reitin pitäisi vähintään tehdä kierros Lahnalahden puiston ympäri, mutta silti se jäisi korttelin päähän ostoskeskuksesta.

    VastaaPoista
  13. Kiitos aktiivisesta kommentoinnista!
    Teemme uuden postauksen linjaston tuoreimmista luonnoksista Lauttasaaren osalta.

    VastaaPoista
  14. On ollut myös suunniteltu Kivistöstä runkolinja Pakilan ja Maunulan läpi keskustaan. Tämä linja Korvaa 66a kokonaan?
    Sitten on suunniteltu , että 66A jatkettaisiin kuninkaantammeen?

    VastaaPoista
  15. Koko metro on epäilyttää, en ainakaan itse jaksa painavien kassien kanssa kahdessa eri liikennevälineessä vaan alan käyttää enemmän omaa autoa. Muutenkin vaihdot ovat hankalia, koska matka-aikaa ei voi hyödyntää mihinkään.

    VastaaPoista
  16. Perheemme käyttää aktiivisesti sekä linjaa 21V että 66A ja 65A. Nykyisellään linjat toimivat hyvin ja toinen aikuinen ja lapset liikkuvat pelkästään julkisilla. Mikäli Vattuniemestä ei jatkossa pääse suoraan bussilla rautatieasemalle niin perheeseen hankitaan toinen auto. Bussilla metroasemalle ja metrolla keskustaan ei kiinnosta. Matka-aika pitenee liikaa eikä matka-aikaa voi käyttää hyödyksi vaihtojen takia.

    VastaaPoista
  17. Itse juuri vattuniemeen muuttaneena en voi uskoa, että 21v poistettaisiin, tai muutettaisiin radikaalisti. Pitää ottaa huomioon, etteivät kaikki ihmiset halua käyttää metroa. Ja miksi vattuniemeläisten matkaa keskustaan halutaan pidentää nykyisestä? Jos verrataan nyk.21v reittimatkaa suunniteltuun kiertoon larun metroaseman kautta matka-aika kaksinkertaistuisi. Eikä tarkoitus ole luoda sujuvaa matkantekoa, eikä pitkittää ja vaikeuttaa sitä?

    VastaaPoista
  18. Mediassa on selvinnyt ettei Länsimetron asemille mahdu kuin kaksi vaunuparia. Kolmen vaunuparin asemat päättyvät lännessä Ruoholahteen.
    Tämän johdosta esitän Vattuniemen liityntälinjaksi nykyistä 21V mukailevaa linjaa "A" seuraavasti:
    Itälahdenkatu-Nahkahousuntie-Vattuniemenkatu-Meripuistontie-Lauttasaaren silta-Porkkalankatu-Mechelininkatu-Itämerenkatu (jossa pysäkki Metron kohdalla)-Porkkalankatu-Lauttasaaren silta-Meripuistontie-Vattuniemenkatu-Melkonkuja-Itälahdenkatu.
    Tämä linja palvelisi myös Lauttasaaren itäpään nykyisiä ja tulevia asukkaita, koska suunnitelman mukaan he jäisivät paitsioon.

    Toiseksi linjaksi esitän nykystä 65A reittiä mukaileva Lauttasaarentieltä etelään Gyldenintiellä kääntyvää Metroasemalle pysähtyvää linjaa "B". Tämä linja palaisi Gyldenintieltä Tallbergin puistotien kautta Särkiniementielle ja edellen 65A linjaa pitkin.

    Kolmas linja "C" palvelisi Katajaharjun asukkaita. Se seuraisi nykyisen linjan 20 reittiä Gyldenintielle josta se kääntyisi länteen Lauttasaarentielle, sieltä edelleen Särkiniementielle ja takaisin Isokaarelle. Sujuvuuden kannalta linja voisi myös kulkea Gyldenintietä pohjois-eteläsuunnassa,

    Metron kulkiessa näiden kolmen linjan lisäksi ei muita tarvittaisi. Suunnitelman mukainen Erottajalle vievä linja ei toimi, kuten linjaa 20 tänään käyttävät hyvin tietävät.

    VastaaPoista