10.4.2014

Palautteen pohjalta tehdyt muutokset ja vaihtoehtoiset ratkaisut



Kiitos kaikille asukastilaisuuksiin osallistuneille ja internet-palautetta antaneille. Palautelomakkeen kautta saatiin yli 1700 palautetta, joissa jokaisessa tyypillisesti kommentointiin useita linjoja tai alueiden yhteyksiä. Yhdistykset, yhtymät ym. jättivät yhteensä yli 20 kannanottoa ja asukastilaisuuksissa kävi arviolta 50-200 henkilöä / tilaisuus.
Helmi-maaliskuun aikana palaute on käyty läpi ja tutkittu, miten suunnitelmaluonnosta muutetaan tai millaisia vaihtoehtoja ratkaisuihin esitetään. HSL:n hallitus käsittelee suunnitelmaluonnosta huhtikuun kokouksessaan.

Palautteen perusteella alkuvuodesta 2014 esitellyssä suunnitelmaluonnoksessa keskustelua herättivät mm. Lauttasaaren linjasto, Lehtisaaren ja Kuusisaaren Helsingin keskusta –yhteyden muuttuminen vaihdolliseksi, Espoon keskuksen linjasto ja Espoon keskus – Tapiola -yhteyden muuttuminen vaihdolliseksi, Mankkaan Kokinkyläntien yhteyden puuttuminen Tapiolaan, Hanasaaren kulttuurikeskuksen yhteydet erityisesti viikonloppuisin, Mattlidenin koulukeskuksen yhteydet, Latokasken yhteydet, Vantinmäen yhteydet, Jupperin yhteyksien muuttuminen, Suurpellon yhteydet Niittykumpuun ja Kattilalaakson yhteydet.

Lauttasaaren linjastossa tyytymättömyyttä aiheuttivat bussilinjojen ja -vuorojen vähentyminen nykyisestä. Palautteenantajat toivoivat linjaston jäävän nykytyyppiseksi, ja näkivät metron täydentävän vain pidemmälle kuin Helsingin keskustaan kohdistuvia kulkutarpeita. 

Lauttasaaren linjastosta on laadittu vaihtoehtoinen ratkaisu, joka on palvelultaan kattavampi ja liikennöintikustannuksiltaan kalliimpi kuin perusratkaisu. Vaihtoehtoinen ratkaisu poikkeaa perusratkaisusta siten, että Katajaharjusta lähtevä linja 20 on jatkettu Lauttasaaren keskuksesta Ruoholahteen ja linja 21B on lyhennetty välille Vattuniemi – Lauttasaaren keskus. Jotta vuorotarjonta väleillä Vattuniemi – Lauttasaaren keskus ja Lauttasaaren keskus – Ruoholahti olisi mahdollista suunnitella porrastetuksi, vaatii vaihtoehtoinen linjastoratkaisu linjoille 21 ja 21B perusratkaisua tiheämmän vuorovälin, mistä johtuen liikennöintikustannukset kasvavat.

Lehtisaaren ja Kuusisaaren yhteyksiä ei arvioitu perustelluksi muuttaa palautteen perusteella, koska linjalta 551 on erinomaiset vaihtomahdollisuudet Helsingin keskustaan tiheästi kulkeville bussi- ja raitiolinjoille Paciuksenkadulla ja Tukholmankadulla sekä Espoon suunnassa metroon Otaniemessä ja Tapiolassa. Uuden taksa- ja lippujärjestelmän kahden vyöhykkeen minimioston myötä nykyinen hintaporras kaupunkien rajalla poistuu.

Espoon keskuksen linjastosta laadittiin uusi suunnitelma. Ratkaisussa mm. Espoon keskuksen ja Tapiolan välillä säilyy bussilinja myös ennen Suurpellon ja Kuurinniityn välisen joukkoliikennekatuyhteyden rakentumista. Linjoille 213 ja 270 ei esitetä muutosta nykytilanteeseen nähden ja koska uudessa luonnoksessa on esitetty linja Tapiola – Espoon keskus – Kauklahti, ei alkuvuoden luonnoksessa esitettyä linjaa 168 enää ole.

Mankkaan Kokinkyläntien tai Hanasaaren kulttuurikeskuksen yhteyksien suunnitelmaratkaisua ei ole muutettu saadun palautteen ja kannanottojen perusteella. Kokinkyläntiellä liikennöi linja 543 Kivenlahti – Leppävaara eli lähimmät bussipysäkit säilyvät nykyisellään, vaikka metrolle tai Tapiolaan suuntautuvalla matkalla bussia joutuukin vaihtamaan tai vaihdon sijaan kävelemään pysäkille pidemmän matkan. Kokinkyläntien eteläosasta on kohtuulliset kävelymatkat Mankkaanlaaksontielle ja pohjoisosasta Vanhan-Mankkaan tielle. Sekä Mankkaanlaaksontieltä että Vanhan-Mankkaan tieltä on hyvä bussivuorotarjonta Tapiolaan. 

Hanasaaren kulttuurikeskuksen yhteydet luo arkisin linja 555 Martinlaakso – Lauttasaari. Viikonloppuyhteydet esitetään hoidettavaksi mahdollisimman kustannustehokkaalla ratkaisulla, tässä suunnitelmassa kutsutaksipalvelulla 60 min vuorovälillä Tapiolasta. 

Kokinkyläntien varren yhteyksistä ja Hanasaaren kulttuurikeskuksen viikonloppuyhteyksistä on laadittu suunnitelmaratkaisun lisäksi vaihtoehtoinen ratkaisu, joka on palvelultaan kattavampi ja liikennöintikustannuksiltaan kalliimpi kuin perusratkaisu. Vaihtoehtoisessa ratkaisussa linjastoa täydennetään uudella Kokinkyläntietä pitkin kulkevalla linjalla 115, joka liikennöisi arkisin Tapiolasta Mankkaalle ja viikonloppuisin Lauttasaaresta Tapiolan kautta Mankkaalle, palvellen näin viikonloppuisin myös Hanasaaren yhteyksiä. Linjaa liikennöitäisiin yhdellä bussilla, jolloin vuoroväli arkisin olisi noin 30-35 minuuttia ja viikonloppuisin 60 minuuttia. Vaihtoehtoisen ratkaisun käyttäjämäärien arvioidaan jäävän pieniksi, mistä johtuen kustannusten käyttäjämäärään suhteutettuna otaksutaan muodostuvan keskimääräistä korkeammiksi.

Mattlidenin koulukeskuksen yhteyksien suunnitelmaratkaisua ei ole muutettu saadun palautteen ja kannanottojen perusteella. Linja 111 luo laajalta alueelta yhteydet Nelikkotielle, Mattlidenin koulun lähellä sijaitseville pysäkeille. Myös linja 112 tarjoaa yhteyden Hauenkalliontielle. Muilta Matinkylään ajavilta linjoilta kävelymatka muodostuu pidemmäksi. Isolta Omenalta Mattlidenin koulukeskukseen on noin 900 metrin kävelymatka, joka kuitenkin on turvallista reittiä.

Latokasken palautteessa toivottiin nykytyyppisen linjan 195 säilyttämistä erityisesti yhteyksien Latokaski – Olari ja Latokaski – Tapiola takia. 

Latokaskesta on sijaintista ansiosta perinteisesti ja suunnitelmassa hyvät joukkoliikenneyhteydet eri suuntiin. Pientaloalueen oma matkustuskysyntä tai tasaveroisuus muihin vastaaviin alueisiin nähden ei perustele resurssien lisäkäyttöä Latokasken alueen yhteyksiin. 

Latokasken pientaloaluetta palvelevista linjoista on esitetty suunnitelmaratkaisun lisäksi vaihtoehtoinen ratkaisu, jossa Latokaskesta on vaihdoton yhteys Olariin ja Tapiolaan, mutta liityntäyhteydet Matinkylään vastaavasti heikkenevät. Vaihtoehtoisessa ratkaisussa linja 125 on jaettu kahdelle reitille Tapiola – Kuitinmäki – Nöykkiö – Espoonlahti ja Tapiola – Kuitinmäki – Latokaski. Jaon myötä Eestinlaakson ja Nöykkiön yhteydet Espoonlahteen sekä Olariin ja Tapiolaan vähenevät. Linjan 125 myötä Latokaskeen muodostuu kysyntään nähden turhan paljon palvelua, jolloin on perusteltua harventaa linjan 160 vuoroväliä ainakin päivä-, ilta- ja lauantailiikenteessä. Linjan 160 vuorovälin harventaminen heikentää kuitenkin Martinsillantien ja Kuitinmäentien varren palvelua, jotka eivät hyödy linjan 125 osan vuorojen kääntämisestä Latokaskeen. Vaihtoehtoinen ratkaisu luo uusia vaihdottomia yhteyksiä Latokaskesta, mutta heikentää linjaston selkeyttä ja palvelutasoa Nöykkiössä ja Eestinlaaksossa sekä Martinsillantien ja Kuitinmäentien varressa perusratkaisuun nähden. 

Kauklahden alueella suunnitelmaratkaisua on kehitetty luonnosvaiheen jälkeen Vantinmäen kävelymatkoista johtuneen palautteen perusteella. Uudessa ratkaisussa pienen matkustuskysynnän alueet Vantinmäki ja Espoonkartano palvellaan yhdellä pienkalustolinjalla, joka liikennöi arkisin ko. alueilta Kauklahteen tarjoten mm. koulumatkayhteydet ja junaliitynnän. Linjalla 165 ei enää ole A-reittiä Espoonkartanon kautta. Espoonkartanossa ja Vantinmäessä ei pienen kysynnän vuoksi ole perusteltua liikennöidä viikonloppuisin. 

Jupperin pientaloalueella oltiin tyytymättömiä nykyiseen linjaan 15 pohjautuvan linjan 548 päättymisestä Lähderantaan. Suurinta huolta aiheuttivat Jupperin yhteydet Viherlaaksoon, mutta myös nykyisenkaltaista vaihdotonta yhteyttä Tapiolaan toivottiin. Linjoille 247 ja 248 lisätään Jupperiin asti ajettavia A-vuoroja läpi päivän, mikä turvaa mm. koulu- ja asiointimatkayhteydet Jupperista Viherlaaksoon. Jupperi kuuluu Leppävaaran suuralueeseen, mistä johtuen alueen joukkoliikenneyhteydet suunnitellaan ensisijaisesti Leppävaaraan. Linja 548 liikennöi tiheämmin kuin nykyinen linja 15, jolloin pientaloalueelle muodostuisi kysyntään nähden turhan vahvaa palvelua. 

Vaihtoehtoinen ratkaisu on jatkaa linja 548 Lähderannasta Jupperiin, jolloin toivottu yhteys Jupperista Tapiolaan säilyy. Koska Jupperin kysyntä ei perustele linjan 548 kaltaista tiheää yhteyttä, muodostuvat käyttäjämääriin suhteutetut kustannukset keskimääräistä korkeammiksi. 

Suurpellon yhteyksiä Niittykumpuun on suunnitelmassa kehitetty luonnosvaiheen jälkeen linjaamalla linja 118 Niittykummun kautta Orionin ja Urheilupuiston sijaan. Muutoksen myötä Niittykummun kehittyvän keskuksen yhteydet paranevat, kun linja 118 luo mm. yhteyden Espoon keskukseen ja rantaradan varteen. Suurpellon alueen liityntämatkojen matka-ajassa Niittykummun tai Urheilupuiston kautta ei ole oleellista eroa, mutta Niittykummusta rakentuu kaupallisine palveluineen merkittävämpi joukkoliikenteen solmukohta. Muutos heikentää Orionin alueen yhteyksiä, mutta Urheilupuiston metroaseman lisäksi alueen yhteyksiä palvelee suunnitelmassa edelleen linja 114 Tapiola - Leppävaara.

Kattilalaakson yhteyksiä ei arvioitu perustelluksi muuttaa palautteen perusteella, koska alueen matkustuskysyntä jää pieneksi. Kävelymatkat Kattilalaaksosta linjojen 160, 161 ja 164 pysäkeille ovat suunnitteluohjeen mukaiset.  

50 kommenttia:

  1. Lauttasaaressa on laajasti toivottu linjan 555 jatkamista Vattuniemeen. Suora liikenneyhteys Vattuniemen ja läntisen Lauttasaaren välillä lakkaa kokonaan, kun nykyinen linja 501 lopetetaan.

    VastaaPoista
  2. Miten bussit palvelevat metron tultua Lauttasaaresta keskustaan? Miten kuljetaan esim. Ressun peruskoululle (Lapinlahdenkatu 10) jossa on myös työväenopiston iltakurssit tai Kampin palvelukseskukseen joka on myös lauttasarelaisten eläkeläisten toimintakeskus? Nyt näihin paikkoihin pääsee hyvin busseilla 65A, 66A ja 21V (Ruoholahden villojen pysäkki).. Alueen terveyskeskuksen laboratoriopalvelut siirtyvät os. Fredrikinkatu 42. Miten vanhat ihmiset pääsevät sinne jatkossa julkisilla kulkuvälineillä? Toivon konkreettisia vastauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kampin metroasemalta on lyhyt matka Kampin palvelukeskukseen ja Ressun peruskoululle. Laboratoriopalvelut siirtyvät Kampin autotaloon, joka sijaitsee aivan metroaseman sisäänkäynnin läheisyydessä. Metroasemat ovat esteettömiä, joten vanhempien ihmisten on helppo liikkua niissä. Eri puolilta Lauttasaarta on bussiyhteydet Lauttasaaren metroasemalle, jos ei satu asumaan kävelyetäisyydellä metroasemasta.

      Poista
    2. Suurin osahan Lauttasaarelaisista ei asu metroaseman lähellä, joten mielestäni ei voi sanoa, että "jos ei satu asumaan kävelyetäisyydellä metroasemasta". Ja eiköhän se olisi kuitenkin helpompi vanhuksillekin mennä suoraan Lauttasaaresta bussilla Kampin terveyspalveluihin, kuin vaihdella bussin ja metron välillä vain kahden metropysäkin ajaksi. Lauttasaari on niin lähellä keskustaa, ettei keskustaan ole mitään järkeä kulkea metrolla. Metro toimii pidemmillä matkoilla, ei pätkällä. Nyt se hidastaa ja hankaloittaa matkaa Lauttasaaresta keskustaan huomattavasti suurimmalla osalla Lauttasaarelaisista.

      HSL:n uusi vaihtoehtoinen suunnitelma on Lauttasaaren Vattuniemeläisille vieläkin huonompi kuin alkuperäinen, joka sekin oli ja on erittäin huono. Keskustaan (Kamppiin ja Rautatientorille, ei Erottajalle!) on säilytettävä yksi suora bussiyhteys, kuten nykyinen 21V.

      Poista
    3. Helpoin ja selkein ratkaisu toteuttaa Lauttasaaren liityntäliikenne olisi mielestäni linjojen 20 ja 21 kehittäminen siten, että joka toinen (yöllä jokainen) linja kulkisi Kamppiin (tai 20 Erottajalle). Joka toinen vuoro taas kulkisi Lauttasaaren uuteen ostoskeskukseen ja metroasemalle. Vuorot voisi tunnistaa helposti kirjaimella linjanumeron perään, esim 21/21B. Ennen kuin Lauttasaaren uusi ostoskeskus valmistuu molemmat linjat pitäisi kulkea Ruoholahteen asti palveluiden saatavuuden varmistamiseksi.

      Tämän vaihtoehdon hyödyt olisivat
      - kattava verkosto jolla pääsee keskustaan asti
      - selkeä, helposti muistettava ratkaisu

      Mikäli kustannukset olisivat liian korkeita voidaan vuorojen tiheydestä tinkiä tai ajaa ainoastaan joka kolmas vuoro keskustaan. Ikäihmisille tiheä vuoroväli ei ole kynnyskysymys vaan vaihtojen minimointi. Toisaalta työmatkalaiset pääsevät sujuvasti jatkamaan vaihtamalla metroon.

      Poista
  3. "Jupperi kuuluu Leppävaaran suuralueeseen, mistä johtuen alueen joukkoliikenneyhteydet suunnitellaan ensisijaisesti Leppävaaraan." Nähtävästi tämä pätee sitten koko Turuntien pohjoispuoleen, eli on turha toivoa tulevaisuudessakaan pääsevänsä täältä Länsiväylän suuntaankaan millään välineellä. Matka julkisilla Kehä II:n päästä päähän nimittäin hoituu nykyisin kahdella vaihdolla ja 40 minuutilla matka-aikaa.

    VastaaPoista
  4. Saiskos kartan näistä ehdotuksista? Aukeaisi helpommin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnitelmaan voi perehtyä osoitteessa https://www.hsl.fi/sites/default/files/uploads/lansimetron_liityntalinjastoluonnos.pdf

      Poista
  5. Miksi 115 ei liikennöisi viikollakin Lauttasaareen asti? Siitä olisi tosi paljon hyötyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linjaa 115 liikennöitäisiin yhdellä bussilla, jolloin pystytään tarjoamaan arkisin Tapiolan ja Mankkaan välillä noin 30 minuutin vuoroväli ja viikonloppuisin Mankkaan ja Lauttasaaren välillä noin 60 minuutin vuoroväli. Linjan 115 liikennöinti arkisin Lauttasaareen edellyttäisi lisäresursseja kyseiselle linjalle. Tapiolan ja Lauttasaaren välillä kulkee metro, jolloin linjan 115 tuoma hyöty jäisi erittäin pieneksi. Linjan 115 viikonloppuliikenne Lauttasaareen perustuisi Hanasaaren kulttuurikeskuksen yhteystarpeisiin, joita arkisin palvelee linja 555

      Poista
  6. Kutsutaksipalvelu Hanasaaressa viikonloppuisin on täysin hätäratkaisu, joka on toiminnoiltaan riittämätön. Kuinka laitat taksiin vaikkapa häävieraat, joita voi olla 150? Tai seminaariporukan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanasaaren säännöllinen kulkijamäärä on arvioitu pieneksi, jolloin kutsutaksipalvelu on kustannustehokkain ratkaisu. Epäsäännöllinen ja vaihteleva kysyntä ei luo edellytyksiä vahvalle bussien vuorotarjonnalle.

      Poista
  7. Suoran linjan säilyttäminen välillä Latokaski-Olari-Tapiola tuntuu perustellulta. Löytyy varmaan järkevä tasapaino että bussit 125 ja 160 kulkevat molemmat riittävän usein. Linjojen 125 ja 160 aamu ja iltavuoroja tarvitaan molempia mutta Latokasken yövuoroja ei varmasti tarvita niin paljon kun oli suunniteltu. Voisiko vielä saada nähtäväksi tuntikohtaiset suunnitelmat kuinka usein Latokasken linjat 125 ja 160 kulkisivat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raportti löytyy osoitteesta https://www.hsl.fi/sites/default/files/uploads/lansimetron_liityntalinjastoluonnos.pdf

      Vaihtoehtoisessa ratkaisussa linjan 125 joka toinen vuoro kulkisi Latokaskeen ja joka toinen Espoonlahteen. Tämä tarkoittaisi, että linja 125 kulkisi 30 minuutin välein ruuhkassa, päivällä ja illalla sekä lauantaisin Latokaskeen. Hiljaiseen aikaan ja sunnuntaisin 60 minuutin välein. Linjan 160 vuoroväli harvennettaisiin ruuhkan ulkopuolella ja lauantaisin 15 minuutista 30 minuuttiin.

      Muutos heikentäisi Eestinlaakson ja Nöykkiön sekä Martinsillantien ja Kuitinmäentien varren palvelua. Nykyisen linjan 195 käyttäjämäärien perusteella linjan 125 joka toisen vuoron kääntämiselle Latokaskeen ei ole perusteita.

      Poista
    2. Kannatan linjan 125 joka toisen vuoron ajamista Latokaskeen. Muuten liikkuminen joukkoliikenteellä Latokaskesta huononee metron myötä kohtuuttomasti.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Minä myös kannatan linjan 125 joka toisen vuoron ajamista Latokaskeen. Näen bussissa 195 aina ihmisiä, joita suora linja Latokaskesta Olarin kautta Tapiolaan saakka palvelee varmasti jatkossakin.

      Poista
  8. Ilmeisesti Tillinmäen toisen puolen asukkaat ajatetaan kilpikonnalinjalla jatkossa Tapiolaan asti joten lienee aika hankkia toinen auto talouteen kun metron liikennnöinti alkaa. Tapiolaan kun ei ole mtn asiaa nyt eikä tulevaisuudessa niin vaihtoehdot jatkossa ovat juna Kauklahdesta Helsinkiin/oma auto kauemmaksi suuntautuvia ostosreissuja varten koska Espoonlahden Lippulaivan tarjonta ei ole riittävä. Metroa en ajatellut käyttää ikinä enkä ajatellut viettää iäisyyttäni istumalla bussissa tai kävelemällä toista kilometriä pysäkille jotta pääsisin vaihtamaan x kertaa liikennevälinettä päästäkseni sinne minne haluan Etelä-Espoossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tillinmäen palvelu perustuu linjaan 161, joka tarjoaa tiheän liityntäyhteyden Matinkylään. Linja 124 tarjoaa yhteyden Espoonlahden kaupunkikeskukseen.

      Poista
    2. näköjään sama arrogantti linja tässä "keskustelussa" jatkuu. Ollaan olevinaan kuuntelevinaan asiakkaita vaikka oikeasti vain tehdään tätä koska "näin nykyään täytyy tehdä". 124 ei palvele kuin puolta tillinmäen populaatiosta kulkien tillinmäen eteläpuoltelta. koko länsi- ja pohjoistillinmäki on linjan palvelujen ulkopuolella ja tälle alueelle parhaillaankin rakennetaan uutta asutusta.

      "pitäkää tunkkinne"

      Poista
    3. Hei HSL, nykyinen lähilinjani on 150A jolla kuljen Matinkylään Toiseksi lähinnä kulkee 165V silloin kun kulkee. Linjaa 158, tulevaa linjaa 161 joka siis "palvelee"
      Tillinmäkeä en ole käyttänyt enkä käytä koska_se_ei_palvele_minua tai ole lähin linjani. En keksi ainuttakaan syytä miten HSL:n palvelu "paranee" siitä että joudun a) vaihtamaan bussia eli odottamaan vaihtoyhteyttä jotta pääsen Matinkylään b) kävelemään pitkälti toista kilometriä suoran yhteyden vuoksi. EI näin, HSL. Helsinkiinkin haluan päästä nopeasti, vaivattomasti enkä kierrellen kaarrellen lähiökatuja Tapiolaan joten siirtynen metron tullessa oman auton rattiin. Ratakiskoa en jaksa teille enää asiasta vääntää.

      Poista
    4. tarkoitus oli että 161 eikä 124. käytännössä noin 90 asutetusta tillinmäen alueesta on muualla kuin 161 "vaikutusalueella". koko tillintien läntinen ja keskitien pohjoispuoli on nyt ulkona..

      Poista
    5. Nyt on oma auto hankittu joten HSL menetti yhden käyttäjän.Valitettavasti en jaksa tulevaisuudessa istua 40 minuuttia bussissa metroon päästäkseni. Ja mitä järkeä on rakentaa bussikaista Espoonlahdesta Kamppiin asti jos tulevaisuudessa ei täältä sinne bussilla pääse??

      Poista
  9. Espoon keskuksen eteläpuolella olevan Sunan lähiön jättäminen liikennemottin palautteista huolimatta ihmetyttää. Alueen kahdesta nyt palvelevista linjoista 19 lopetetaan kokonaan ja 156 joka muuttuu Matinkylään päättyväksi 136:ksi vuoroväliä harvennetaan päivisin ja iltaisin 20 minuutista 30 minuuttiin. Kaikkia muita lähiötä palvellaan vähintään 15 minuutin tai tiheämmällä vuorovälillä mutta Sunan asukkaita rangaistaan, vaikka ei edes sijaitse länsimetron vaikutuspiirissä. Asukkaiden ensisijainen liikkumismuoto Helsinkiin päin ei tule olemaan länsimetro Matinkylästä vaan lähijuna Espoon asemalta, ja alue joka on 1.5 - 2.5 km päässä Espoon asemalta tarvitsee paremmat liityntäyhteydet junalle kuin vain puolen tunnin välein. Väitteet että kävelymatka Suvelan tai Finnoontien pysäkkeihin joista kulkee muita busseja on yhtä tyhjän kanssa, kävely-yhteydet ovat kiemuraisia ja huonosti hoidettu talvisi. Kävele kilometri ja matkusta bussilla toinen kilometri, yhtä nopeaasti kävelee kaksi kilometriä, mutta se ei saa olla bussiliikenteen suunnitteluperiaate tiheään rakennetulla kaupunkialueella.

    Rainer Silfverberg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkemmassa aikataulusuunnittelussa voidaan vielä katsoa siirtymäajan vuorovälejä, kun siirrytään ruuhkan vuoroväleistä päivän/illan vuoroväleihin. Sunan kysyntä on pientä ja esitetty ratkaisu riittää suunnitteluohjeen palvelutasomäärityksien puolesta.

      Linjastosuunnitelmassa on linjakorteissa esitetty vaihtoehto, jossa linjat 134 ja 136 yhdistettäisiin yhdeksi linjaksi, jonka päätepysäkit sijaitsisivat Espoon keskuksessa ja Matinkylässä. Tällöin Sunan tarjonta olisi esitettyä parempaa. Tämä ratkaisu edellyttäisi kuitenkin lisää terminaalikapasiteettia Espoon keskuksessa tai linjaston uudelleen järjestelyä.

      Poista
    2. Ehdotan sellaista udelleenjärjestelyä, että linjaa 136 ei perusteta ollenkaan (Matinkylään matkaavat sunalaiset voivat käyttää 134:ää tai muita Finnoontietä kulkevia linjoja ja kävellä Finnoontien pysäkille) ja tilalle tulisi laittaa uusi ympyrämuotoista reittiä kiertävä linja: Espoon keskus- Suna- Tuomarila - Kirkkojärvi - Espoon keskus. Tämä voisi kulkea ruuhka-aikaan 15 min välein ja päivällä ja illalla 20 minuutin, kumpaankin suuntaan, mikä tarkoittaisi että kotipysäkiltä menisi bussi jolla pääsee sinne minne haluaa suht usein ja lisäisi bussien houkuttelevuutta henkilöautoon nähden ja palvelisi paremmin Espoon keskuksen eteläpuolisten asuinalueiden koululaisia, kotiäitejä/isiä sekä tietenkin junalla liikkuvia työmatkalaisia kuin kahta eri reittiä haarautuvat tynkälinjat 134 ja 136. Tällainen ympyrälinja sitoisi lisäksi vähemmän kalustoa kuin 136 joka ajaisi (luultavasti puolityhjänä )Espoon keskuksesta Finnoontietä Matinkylään, eikä tarvitse mitään uutta terminaalia, "Päätepysäkkinä" se voisi käyttää kaupungintalon ja rautatieaseman kohdalla olevaa pysäkkiä.

      Se ärsyttää nykysuunnitelmassa eniten että Tuomarilan kautta on suunniteltu kulkemaan 5 linjaa + juna ja Sunan kautta vain yks, ja junalle pitkä matka. Olen ollut sitä mieltä että HSL kyllä osaa suunnitella analyyttisesti uusimpia menetelmiä käyttäen mutta paikallisten olojen tuntemus on vähän seikkaperäistä.

      Rainer Silfverberg

      Poista
  10. Kuurinniityn ja Kauniaisten väliset bussiyhteydet!

    Pitääkö paikkansa, että kun nykyiset 51 ja 18 lakkautetaan, lähin (=ainoa) pysäkki siirtyy Kuurinmäentielle ja reitillä Kuurinmäentie-Kauppalanportti-Kauppalantie kulkee enää yksi linja (251) vuoromäärän samalla pudotessa nykyisestä noin viidestä kahteen? No okei, ruuhka-aikana sentää 20 min välein, mutta silti - onko tämä palvelutason huononnus tietoista? Eikö siellä ymmärretä, että Kuurinniityn palvelut ovat Kauniaisissa, kuten myös joukkoliikenteen vaihtoyhteydet, mm. juna Helsinkiin?

    Vastausta odotellen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuurinniitty kuuluu Espoon keskuksen kaupunkikeskukseen, jolloin sinne tulee tarjota ensisijainen yhteys. Kuurinniityn kysyntä on pientä eikä nykyisenkaltaiselle linjalla 51 nähty enää perusteita. Linjan 251 vuorotarjonta on riittävä kysyntään nähden.

      Kun joukkoliikennekatuyhteys Suurpellon ja Kuurinniityn välillä valmistuu, paranee Kuurinniityn palvelutaso selvästi nykyisestä.

      Poista
    2. Olen samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja, että vuorojen vähentäminen ja vuorovälin pidentäminen alueilla jotka eivät ole edes länsimetron vaikutuspiirissä on epäreilu veto. Olen kuitenkin ymmärtänyt että 270 jatkaisi ajamista Kuuriniittyyn, joten aivan toivoton tilanne ei kuitenkaan olisi. Se ei tietenkään helpota mitenkään yhteyksiä Kauniaisiin joka on kuuriniittyläisille tärkeämpi asiointikeskus kuin Espoon keskus. Ja on väärin pistää asukkaita odottamaan jonkun uuden joukkoliikennekadun valmistumista joka voi kestää 10 vuotta.

      Jos 270 säilyy, voisiko sen reittiä muuttaa niin että se kulkisi Kuuriniitystä Espoon keskukseen Sunan kautta Tuomarilan sijaan, yhtenä vaihtoehtona Sunan yhteyksien parantamiseksi (ks myös ehdotukseni ympyrälinjasta 136:n sijaan)

      Rainer Silfverberg

      Poista
    3. Älkäähän nyt hyvät ihmiset valittako. Kun joku byrokraatti on jossain päättänyt, että joku alue "kuuluu" johonkin kaupunkikeskukseen, ei siinä ihmisten todellisuudessa tapahtuva käytännön kulkeminen byrokraatin suunnitteluperiaatteita saa häiritä.

      Poista
    4. Espoon sepänkylä se vasta toivoton paikka on. 51 jatkettiin Ymmerstaan asti, ei Sepänkylään, 109 lopetetaan ja loput bussit menee Kauniaisista ja Kuriirinniitystä. Ihan hirvee määrä ihmisiä jää ilman kulkuneuvoja varsinkin, kun ei edes se vanhustenlinja enää mene Sepänkylän läpi ja jos paljon pitää käydä asioilla ei kukaan jaksa ees taas himassa käydä monta kertaa päivässä kun lähimmälle pysäkille kilsan matka ja talvella ei ole edes aurausta. Poishan se sieltä piti muuttaa..

      Poista
  11. Saunalahden osalta suunnitelmissa ei näy nyt mitään parannusta. Kiertäänkö 165 edelleen Kivenlahden kautta vai saadaanko nopeampi yhteys, joka suuntaa Länsiväylälle esim. Kivenlahden Teboilin kiertoliittymästä? Lisäksi huolenaiheena on varsin hiljainen vuoroväli päivisin ja iltaisin (30min). Millä tavoin vuorot 164 ja 165 kulkevat limittäin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linjat 164 ja 165 kulkevat Kivenlahdentien kautta Länsiväylälle. Molempia liikennöidään 15 minuutin välein. Linjat pyritään tahdistamaan keskenään mahdollisimman hyvin.

      Poista
  12. Bussi 555 Espoosta Lauttasaareen. Sen pitäisi ehdottomasti kullkea Vattuniemeen saakka, jotta julkisilla pääsisi Vattuniemestä Pyrkän urheilukentälle harrastuksiin. Olisi hyvin tarpeellista, että linja kulkisi myös viikonloppuisin. Pyrkän urheilukentälle on muuten hankala päästä julkisilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linja 555 palvelee pitkälti työmatkaliikennettä eikä sen liikennöinnille ole perusteita viikonloppuisin. Linjaa ei pysty tahdistamaan Vattuniemen muun tarjonnan kanssa, jolloin on nähty järkevämmäksi päättää linja Lauttasaaren keskustaan. Linjan jatkaminen Vattuniemeen edellyttäisi myös kaluston lisäämistä linjalle, joka nostaisi kustannuksia.

      Poista
  13. kyllä orionin / urheilupuiston aluetta voisi palvella vähän paremmin, kuin tuossa suunnitelmassa nyt on. vai halutaanko lisätä yksitysautoilua työ- ja harrastematkoilla.

    VastaaPoista
  14. Helsingin Linja 51 pitää nopeuttaa ehdottamasti. Kallion kautta kiertäminen lisää matka aikaa huomattavasti , kun Helsingin keskustaa olisi tarkoitus päästä.

    VastaaPoista
  15. Kaapelietehdas on vilkas kulttuurikeskus sekä monenlaisen harrastamisen paikka; siellä sijaitsee useita erilaisia opiskelumahdollisuuksia tarjoavia toimijoita. Nykyisellään Kaapelitehtaalle pääsee hyvin busseilla eri suunnilta: Espoosta, Lauttasaaresta, keskustasta päin lukuisilla busseilla ja pysäkit ovan aivan Kaapelitehtaan tuntumassa. Miten jatkossa? Onko pääasiallinen yhteys metro, jolta on kävelymatkaa n. 500m. Etenkin keskustan suunnalta tuleville bussien (65A, 66A, 21V, Espoon bussit) jääminen pois käytöstä on suuri huononnus mistä kärsii Kaapelitalon kaikki toimijat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pysykööt kotona sitten, jos 500 metrin kävely on niin suuri haaste, ei hyvää päivää!

      Poista
  16. Eikö olarilaisilta ole tullut riittävästi kommentteja, vai miksi Olarin tilannetta ei edes mainittu tässä postauksessa? Tietääkseni myös Olarissa ollaan hyvin pettyneitä HSL:n liityntälinjaston suunnitelmaan. Tuleeko Olarista suora bussiyhteys Otaniemeen? Niitä on nykyisin ainakin viisi linjaa (2,4,10,505,195). Todella monet olarilaiset käyvät työssä ja koulussa eri puolilla Otaniemeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se ole millään tavalla mahdollista koska sehän maksaisi kun yhtä hyvin voit kävellä bussipysäkille sitten bussilla mennään ja sitten pois bussista kävele asemalle näytä korttia mene kahdet liukuportaat ja sitten taas odotat ja sitten viimein olet matkallasi Otaniemeen josta joudut varmaan kävelemään tai jatkamaan bussilla jos et ole heti metroaseman vaikutusalueella. Tässä huomataan länsimetron järki...

      Poista
  17. Uskomatonta kusetustahan tämä koko länsimetro valitettavasti on. Hesari on lahjottu mukaan, siellä kirjoitetaan metrosta vain positiiviseen sävyyn, hyvin kaukana puolueettomasta journalismista. Etsikääpä huviksenne HS:n artikkelia, jossa myönnettäisi että matka-ajat kasvat, merinäköala muuttuu pimeäksi tunneliksi ja vuorovälit etenkin Matinkylästä harvenevat. Länsiväylän bussiliikenne oli pk-seudun ainoita toimivia julkisen liikenteen muotoja, ruuhkat eivät juuri vaikuttaneet, koska bussikaista veti hyvin ruuhkista huolimatta. Oli alusta asti itsestään selvää, ettei metro voi millään korvata toimivia bussiyhteyksiä. Edes niille, jotka kulkevat ovelta ovelle esim. Isosta Omenasta Kamppiin. Puhumattakaan suurimmalle osalle espoolaisista, joille suorat bussiyhteydet vaihtuvat vaihdollisiksi. On ihan itsestään selvää, että joukkoliikenteen sujuvuuden parantaminen ei ole ollut missään vaiheessa syy metrolobbaukselle. Olisi helpompi jatkaa keskustelua, jos tämä voitaisi myöntää. Syyt ovat ihan muualla, tämä matka-aikojen piteneminen ja vaihtojen myötä hankaloittaminen sekä merimaisemien vaihto tunneliin, ovat nyt vain ikäviä sivuvaikutuksia. Kuinka tyhminä espoolaisia pidetään, kun nämä selitykset (etenkin HS ja Länsimetron oma uutisointi) menevät läpi?

    VastaaPoista
  18. Juuri näin. Ja tämähän oli selvää jo alusta asti. Kaiken kukkuraksi pilataan Espoon sisäinenkin liikenne, vain runkolinjat vetävät metrolle. Muualta saat kävellä bussilinjan varrelle joka vie metrolle, jolla sitten ehkä ajelet vielä pienen pätkän. Todella hankalaa!

    VastaaPoista
  19. Täysin järjetöntä lopettaa Kuusisaaren kautta menevä 195; suora linja keskustaan. Vaikka olettekin perustelleet sitä munkkiniemessä sijaitsevien yhteyksien vuoksi, ELIELINAUKIOLLE menee ainoastaan bussit 212 ja 213!! ja nekin harvoin. Niitäkö pitäisi jäädä odottelemaan? Suurin osa menee kamppiin, joka on taas väärässä suunnassa omalta reitiltä. 4sen ratikka on tietenkin yksi vaihtoehto mutta pointtini on, että ennen suora työmatka vaihtuu "vaihtosähläykseen" eli mitäs sitten jos ratikka ei tulekkaan, ehdinköhän, milloinkohan tulisi seuraava jne. Aamuisin nämä ovat jo valmiina täynnä ihmisiä ja ajattelitte että puristatte "saarien" kautta tulevat samaas syssyyn? Nämä vaihdot pidentävät työmatkaa ja aiheuttaa turhaa päänvaivaa monelle. Metro, jonka vuoksi alunperin muutatte linjasuunnitelmaa, ei hyödytä millään tavoin Kuusisaaressa asuvia.

    Tämä on yhtä aivoton päätös kuin aikoinaan bussin nro18 reitin poistaminen Kruunuhaasta.

    -Saara Nordberg

    VastaaPoista
  20. Tuleeko joku mun kanssa tekemään omaa bussiyhtiötä Espoosta Helsinkiin?

    VastaaPoista
  21. Länsimetron myötä yksityisautoilu lisääntyy huomattavasti joillakin asuinalueilla julkisen liikenteen heikentyessä/loppuessa.
    Suunnittelijoiden tulisi ottaa huomioon kaikki tasapuolisesti.
    Latokaskelaisena olen huolissani kuinka vanhukset pystyvät asioimaan postissa, kävellenkö?
    Olarin lukiota käyvät kävelemään puolet matkasta?
    Nöykkiöntien liikenne lisääntyy entisestään kuten myös Finnoontien?
    Ilmeisesti pientalovaltaiset alueet eivät mahdu jostain syystä linjasuunnitelmiin.

    VastaaPoista
  22. Onneks tulee metro eikä enää tulevaisuudessa tarvi matkustaa Lauttasaaren ruuhkabusseilla. Varsinkaan iltapäiväruuhkassa, jolloin keskustasta Laruun menee ikuisuus.

    VastaaPoista
  23. Minkä takia espoon 18 pistetään ohittamaan kauniainen ja mankkaa moottoritietä? Sitten se ajatetaan jonnekkin pellolle? Oma työmatkani Espoon keskuksesta mankkaalle kestää nykyisellä 18:lla n. 20min, kun tulevaisuudessa joudun vaihtamaan bussia ja miettimään tuleeko se ikinä, Täytyy muuttaa vähän kauemmas, niin saa oman auton käytöstä veroedun...

    En ymmärrä miksi Etelä-Espooseen rakennettu metro vaikuttaa näin paljon Keski-Espoon yhteyksiin? Raha? Toinen virhe olisi nyt jatkaa metroa 800m€:llä kivenlahteen. Länsiväylässä luki joku aika sitten, että Espoon kaupungilla ei ole varaa järjestää koululaisille iltapäiväkerhoja, mutta samaan aikaan hohkataan tämmöisiä turhia projekteja eteenpäin!!

    VastaaPoista
  24. Ihmiset
    miksi olette noin murheen murtamia. Olette kaikki saaneet vain negatiivisia ajatuksia päähänne. Luuletteko että metro rakennetaan jos se ei olisi kannattavaa. Latokaskelaiset, teille on hyvät yhteydet ja jos pari matkustajaa menee Olarin lukioon ei se ole peruste kalliin bussilinjan pitämiselle. Eikä kävelymatka Tillinmäen lähelle tai Finnoontielle nyt hirveä ole. Kun olette metroasemalla voitte ostaa vaikka aamukahvit ja lukea lehteä tasaisessa ja tilavassa metrossa. Kun olettekin jo perillä tajuat kuinka paljon aikaa säästyy kun enää ei tarvitse ruuhkassa seistä. Ja ajatelkaa luontoakin. Olettepa sivistymättömiä

    VastaaPoista
  25. Tällä hetkellä suunnitellaan lopetettavaksi linjaa 103, ja linjaa 506 muutetaan siten, että se ei enää kulje Pohjois-Tapiolan kautta. Vaikka muutokset ovat ymmärrettäviä, tarkoittaa se sitä, että Valkjärventien kautta Rauduntien ohi ei enää kulje busseja. Tämä puolestaan hankaloittaa mm. Otaniemeen matkustamista merkittävästi. Ehdottaisinkin, että 10-linjan reittiä muutettaisiin siten, että sen sijaan, että bussi kääntyy Tapiolasta tullessaan Pohjantien jälkeen Pohjantorin kohdalla oikealle, bussi jatkaisi suoraan Louhentietä pitkin Siwan ohi ja kääntyisi oikealle vasta Valkjärventielle kulkien tästä eteenpäin 103:n ja 506:n nykyistä reittiä. Kierros ei olisi suuri eikä veisi montaa minuuttia lisää, mutta tällä tavalla kaikkea bussiliikennettä lähipysäkiltämme Rauduntieltä (E2078 / toiseen suuntaan E2077) ei lopetettaisi.

    VastaaPoista